Norja on maailman kuudenneksi suurin vesivoiman tuottaja. Norjan vesivoimasektori on suunniteltu niin, että siinä voidaan ottaa huomioon vesivoimalaitosten vesivarojen saatavuuden luonnollinen vaihtelu ja mukauttaa tuotanto kausikohtaisten kysynnän vaihteluiden mukaisesti. Sateisten vuosien ylijäämä varastoidaan altaisiin ja sitä käytetään, kun sademäärät jäävät alhaisiksi. Tämä helpottaa koordinointia sellaisten maiden kanssa, jotka käyttävät lämpövoimajärjestelmillä tuotettua energiaa. Norjan ja muiden maiden välinen energiakauppa tapahtuu Nordelin ja Nord Poolin, Pohjoismaisen energiavaihdon, kautta.
Lisääntyneeseen sähköntarpeeseen on perinteisesti vastattu kehittämällä uusia vesivoimalaitoksia. 1990-luvun puolivälissä hallitus päätti kuitenkin kahden kaasuvoimalaitoksen rakentamisesta. Norjassa kaasuvoiman käyttöönotto on herättänyt vilkasta keskustelua ja sitä ovat vastustaneet muun muassa ympäristönsuojelijat.
Myös ydinvoimaa on tutkittu perusteellisesti, mutta Stortinget (Norjan kansankäräjät) torjui ydinvoimalaitosten rakentamista koskevat suunnitelmat vuonna 1979.
Kotitaloudet saavat sähkönsä 230 voltin ja 400 voltin pienjänniteverkosta ja 22 kilovoltin suurjännite- verkosta. Sähkö siirretään kansallisesta verkosta alueelliseen verkkoon, josta se jaetaan edelleen paikallisesti huomattavasti alhaisemmalla jännitteellä. Suurempien voimalaitosten jännite on 300-420 kV, joten niiltä sähköä voidaan siirtää pitkien etäisyyksien päähän. Norjan eri järjestelmät ovat yhteydessä toisiinsa kansallisen verkon välityksellä, mikä helpottaa sisäistä koordinointia ja energiakauppaa sekä mahdollistaa yksittäisten voimalaitosten optimaalisen käytön vaihtelevissa tuotanto-olosuhteissa. Naapurimaihin vedetyt sähkölinjat mahdollistavat vastaavanlaisen koordinoinnin ja energiakaupan kansallisten rajojen yli.