Väestömäärään suhteutettuna Norjan energiaresurssit ovat hyvin mittavat, tärkeimpänä niistä vesivoima. Maan topografian ja hydrologian takia suurin osa sateista saadaan maan läntisillä alueilla, mistä syntyy suuri, vesiputousten ja jokien kautta purkautuva valuma. Maassa on paljon luonnonjärviä ja muita vesialueita, jotka sijaitsevat harvaan asutuilla tai asumattomilla vuoristoalueilla, mikä puolestaan on mahdollistanut patojen ja säännöstelyaltaiden rakentamisen. Näihin vesi voidaan varastoida keväällä, kesällä ja syksyllä seuraavaa talvea varten.
Toinen merkittävä kotimainen energianlähde on Norjan mannerjalustassa sijaitseva öljy. Norjan öljyvarantojen on arvioitu olevan yhteensä 13,2 miljardia Sm3 oe. Suurin osa Norjan öljytuotteista menee vientiin ja loput ajoneuvojen polttoaineiksi, kotitalouksien ja teollisuuslaitosten lämmitykseen ja petrokemian teollisuuden raaka-aineiksi.
Huippuvuorten saaristosta saadaan hiiltä, jolla ei kuitenkaan ole mainittavaa merkitystä Manner-Norjan energiahuollon kannalta.
Vesivoiman lisäksi Norjan uusiutuviin energialähteisiin kuuluvat aaltoenergia, tuulivoima, aurinkoenergia ja biomassa. Yhdessä näillä vaihtoehtoilla voitaisiin tuottaa energiaa noin 27 TWh:ta vuodessa. Etenkin Norjan rannikkoalueilla on lisäksi mahdollisuus käyttää tuulienergiaa, joskin tuulivoimaloiden kustannukset ovat edelleen suuret. Osa lämmitykseen tarvittavasta energiasta voidaan tuottaa myös sähkötoimisilla lämpöpumpuilla, jotka ottavat energiaan maasta ja muualta ympäristöstä.
Asunnot rakennetaan yleensä niin, että saadaan mahdollisimman suuri hyöty auringonlämmöstä. Suoraa auringonlämpöä käytetään hyväksi myös kapean markkinasektorin aurinkopaneeleissa, joita voidaan käyttää esimerkiksi kesämökeissä valaistukseen sekä radioiden ja televisioiden virranlähteenä. Jossakin määrin käytetään lisäksi biomassaa, eli haketta ja muuta maataloudesta ja teollisuudesta saatavaa biologista materiaalia, joskin sitä ei vielä hyödynnetä täysimääräisesti. Aaltoenergiaa on tutkittu laajasti, mutta sitä on tähän mennessä hyödynnetty vähäisessä määrin.