Norja on suuri vesivoiman tuottaja. Lähes yksi kolmannes tästä energiasta käytetään metallien, kemikaalien, petrokemikaalien, mineraalituotteiden, paperin ja sellun tuotantoon. Prosessiteollisuus on Norjassa suurin maalla toimiva vientisektori. Lähes yksinomainen vesivoiman käyttö antaa Norjalle mahdollisuuden käyttää laitteistojaan taloudellisemmin ja puhtaammin kuin useimmat muut maat.
Metallit
Norja on suuri alumiinin, magnesiumin ja rautaseosten kaltaisten metallien toimittaja ja se on yksi maailman suurimmista primaarialumiinin tuottajista ja viejistä. Alumiinin puolijohteita käytetään käyttäjäteollisuudessa rakennus- kuljetus- ja pakkausaloilla. Rautaseoksia, kuten ferrosilikonia, ferromangaania ja ferrokromia käytetään lähinnä terästuotannossa. Norja tuottaa myös piimetallia, sinkkiä, nikkeliä ja kuparia.
Kemialliset tuotteet
Norsk Hydro rakensi Norjan ensimmäisen suuren mittakaavan vesivoimalaitoskompleksin, joka valmistui vuonna 1907. Se oli siihen aikaan Euroopan suurin voimalaitos ja sen tehtävä oli tuottaa sähköä maataloudessa käytettävien lannoitteiden tuotantoa varten. Norsk Hydro on nyt Euroopan johtava nitraatin, monipuolisten lannoitteiden, urean ja ammoniakin toimittaja. Euroopan merkittävänä öljy- ja kaasuvaltiona Norja on myös vinyylikloridimonomeerin ja polyvinyylikloridin (PVC) kaltaisten muoviyhdisteiden valmistuksessa käytettävien raaka-aineiden lähde. Maalien, liimojen, pesuaineiden, alginaattien ja hienokemikaalien kaltaiset tekniset tuotteet muodostavat vielä yhden sektorin Norjan kemianteollisuudessa.
Sellu ja paperi
Mittavien metsävarojen ja edullisen vesivoiman yhdistelmä on antanut Norjalle merkittävän aseman myös maailman sellu- ja paperimarkkinoilla. Noin 90 prosenttia valtion sellu- ja paperituotannosta menee vientiin. Norjalaiset selluntuottajat toimittajat erilaisia sellulajeja, mukaan lukien lyhyt- ja pitkäkuituinen sulfaattisellu, joka on tärkeä komponentti sanomalehti- ja aikakauslehtipaperin valmistuksessa.
Ympäristönsuojelu
Norjalaisten prosessiteollisuuden alojen saasteet on alistettu erilaisille “vihreille veroille”, millä varmistetaan, että kuluttajat vastaavat puhtaan tuotannon kustannuksista. Viimeisten kymmenen vuoden aikana haitallisten aineiden päästöt ovat pienentyneet 90:llä prosentilla ja kasvihuonekaasujen päästöt noin 10:lla prosentilla.