Vapaudenkaipuu
Mikäli Grieg eläisi tänä päivänä – vapaassa valtiossa, joka on juuri juhlinut Norjan ja Ruotsin unionin päättymisen satavuotispäivää; valtiossa jolla on muun maailman silmissä täysin erilainen asema kuin 1800-luvun lopulla, hänen haaveensa ja musiikillinen kutsumuksensa olisivat kaiken todennäköisyyden mukaan olleet erilaiset. Griegin eläessä Norja oli kuitenkin köyhä maa, jota voi monissa suhteissa verrata niihin maihin tai alueisiin, jotka nykyään pyrkivät irtautumaan liitosta vahvemman valtion kanssa. Sama kotimaan vapauden kaipuu muokkasi Griegiä säveltäjänä.
Romantikko Grieg
Grieg piti itseään romantikkona, aikansa lapsena. Vaikka sekä Ibsen että Bjørnson olivat 1880-luvun lopulla kääntyneet kohti realismia, Grieg olisi mielestään osoittanut heikkoutta tai pelkuruutta, jos olisi tukahduttanut suuntauksensa romantiikkaan. Kaikkien romantikkojen tavoin Grieg oli mystikko. Hän etsi kauneutta – kauneutta luonnosta, kauneutta totuudesta. Hän perusti työnsä saksalaisen koulukunnan, Schumannin piirin mukaiseen koulutukseensa ja haluunsa maalata musiikkiinsa kuvia norjalaisesta luonnosta. Niiden avulla hän löysi omat mystiset värinsä norjalaisen kansanmusiikin piilotetuista harmonioista. Ne muodostivat hänen haavemaailmansa, josta hän etsi norjalaista identiteettiä. Hänen mukaansa hänen oman harmonioiden käyttönsä ja norjalaisen kansanlauluperinteen välillä oli mystinen yhteys. Norjalaisten kansanlaulujen tummista syvyyksistä hän löysi ”ikään kuin sattumalta” runsaasti ennentuntemattomia harmonisia mahdollisuuksia. Grieg pystyi näin luomaan harmonioihin aivan uudenlaisen ulottuvuuden, joka oli pitkään ainutlaatuinen eurooppalaisessa musiikissa ja joka loi perustan sekä Debussyn että Bartôkin musikaaliselle maailmalle.
Musiikin rooli yhteiskunnassa
Grieg uskoi vakaasti siihen, että musiikilla on tärkeä merkitys yhteiskunnassa. Hän konsertoi useissa yhteyksissä ilmaiseksi työläisille ja köyhille ja erään sellaisen konsertin jälkeen hän kirjoitti: ”Tämä ilta merkitsee minulle nuoruudenaikaisen haaveeni täyttymistä: sitä että aivan kuin antiikin Kreikassa, taiteen pitäisi ojentaa kätensä jokaiselle juuri siksi, että sen tehtävä on viedä viestiä sydämestä sydämeen. […] Olkoon taide kansan taidetta!”. Grieg korosti, että taiteessa ei ollut ylä- tai alaluokkaa ja että siksi taiteella saattoi olla yhteiskuntaa kehittävä vaikutus.
Siitä huolimatta että Grieg kutsumuksensa mukaisesti pysyi romantikkona, hän oli kiinnostunut uuden ajan kehityksestä ja pelkäsi, ettei pysyisi siinä mukana. ”En sanoisi pelkääväni elämää tai kuolemaa, mutta yhtä asiaa minä pelkään: pelkään toteavani, että tulen vanhaksi … että nuoret ryhtyvät seikkailuihin, joiden tarkoitusta en käsitä. Lyhyesti sanoen pelkään sitä mahdollisuutta, että en kykenisi tuntemaan mikä on aitoa ja suurta henkisissä etujoukoissa, jotka etenevät yhä nopeammin sitä mukaa kun vanhenemme. Siitä syystä minulla on vaistomainen tarve tuntea kaikki henkistä maailmaa hämärtävät varjot, nyt enemmän kuin koskaan.”