Vuosien 1100 ja 1300 välillä Norjaan rakennettiin noin 1000 puista sauvakirkkoa. Nykyään niitä on jäljellä vähemmän kuin 30. Vaikka arkeologit ovat löytäneet todisteita siitä, että sauvakirkkoja rakennettiin kaikkialle Pohjois-Eurooppaan, niitä on säilynyt vain eteläisessä Norjassa. Ne tulivat yleiseen tietoisuuteen 1800-luvulla Johannes Flintoen ja J. C. Dahlin romantiikan tyyliä noudattavien maalausten välityksellä. Silloin arkkitehdit alkoivat kiinnittää huomiota purku-uhan alaisiin kirkkoihin ja tutkia niitä. Vuonna 1844 asianharrastajat perustivat Norjan muinaismuistoyhdistyksen (Norsk fortidsminneforening) huolehtimaan merkittävistä vanhoista rakennuksista. Nykyään yhdistys ylläpitää kahdeksaa sauvakirkkoa. Neljä muuta sijaitsee ulkomuseoissa.
Perinteinen lafting eli tietty hirsirakenne tarkoittaa, että hirret lovetaan ja sovitetaan yhteen vaakasuuntaisesti massiivisen seinän rakentamiseksi. Toisaalta sauvarakenteeseen kuuluu pystysuuntaisista pylväistä koostuva runkokehikko. Rakenne viimeistellään pystyyn asetettavilla, pitkillä tukipylväillä.
Varhaisissa sauvarakenteissa paalut kaivettiin suoraan maahan, mistä seurasi, että ne lahosivat maasta ylöspäin. Myöhemmissä kokeiluissa kirkonrakentajat rakensivat pohjan, tai pohjakehikon, vaakasuuntaisesti kiviperustukselle asetetuista hirsistä. Kaikki pystysuuntaiset osat (mukaan lukien pitkät pylväät, joita kutsutaan mastoiksi) asetettiin pohjassa oleviin uriin – kahdesta neljään pylvästä seinää kohti. Jokaisen 8–9 metriä pitkän pylvään yläpää kiinnitettiin korotettuun alustaan käyttämällä polviliitoksia ja ristiliitoksia. Suuret osat kustakin seinäkehikosta rakennettiin maassa ja nostettiin omina yksiköinään suorakulmaisen alustan päälle, jolloin muodostui mittasuhteiltaan kuution muotoinen interiööri.
Sauvakirkkoja on monentyyppisiä. Yksinkertaisimmissa on vain laiva ja pieni kuori. Katto lepää seinien päällä. Muutamissa sauvakirkoissa on keskellä korkea pylväs tukemassa kattotornia ja vahvistamassa seiniä. Suurimmissa ja monimutkaisimmissa on keskellä korotettu tila, joka on tuettu vapaasti seisovilla pylväillä ja jota kiertää alempi galleria. Puisissa sisäänkäynneissä on usein monimutkaisista kaiverruksista koostuva runsas koristelu.