Norjassa on ilahduttavan dynaaminen esseeperinne, joka ulottuu tanskalais-norjalaiseen kirjailijaan Ludvig Holbergiin (1684–1754) saakka.
Norja oli osa poliittista unionia Tanskan kanssa vuodesta 1380 vuoteen 1814. Sinä aikana tanskasta tuli hallinnon ja kirjallisuuden kieli. Norjalaissyntyisellä Ludvig Holbergillä (1684–1754) oli keskeinen merkitys yhdistetyn tanskalais-norjalaisen kirjallisuusperinteen luomisessa. Holbergin säkenöivän älykkäillä komedioilla oli mitä suurin vaikutus tanskalaisen draaman kehitykseen, kun taas Norjassa hänen vaikutuksensa keskittyi suureksi osaksi hänen historiallisten kirjoitustensa ja esseidensä ympärille (katso Holberg kohdasta Project Runeberg). 1700-luvun loppupuolen norjalaiset kirjailijat pitivät itseään Holbergin klassisen humanismin perinnön vaalijoina.
Vuonna 1814 Norja perusti unionin Ruotsin kanssa. Se kesti vuoteen 1905, jolloin Norja tunnustettiin itsenäiseksi valtioksi. 1800-luvun aikana syntyi kaksi kirjoitettua norjan kieltä. Bokmål (kirjanorja) loi tanskalais-norjalaisen sekamuodon muuttamalla kirjoitetun tanskan fonetiikan ilmentämään norjalaista ääntämistä, kun taas nynorsk (uusnorja) rakennettiin kokonaan uutena lingvistisenä muotona, jonka perustana käytettiin Länsi-Norjan murteita. Holbergin esseet olivat suuri inspiraation lähde Aasmund Olavsson Vinjelle (1818–1870), joka oli yksi ensimmäisistä nynorskaa kirjallisiin tarkoituksiin käyttäneistä kirjailijoista. Nynorskaa käyttäen Vinje kynäili nokkelia, provokatiivisia tekstejä aiheista, jotka ulottuivat filosofiasta ja politiikasta kirjallisuuteen ja kieleen.
1800-luvun edetessä nousi esiin useita taitavia norjalaisia esseistejä. Maailmansotien välisenä aikana radikaalivasemmistolaiset kirjailijat käyttivät tarkkaan hiottuja esseitä ilmaistakseen, kuinka vahvasti he olivat sitoutuneet ja närkästyneet kulttuuriin ja politiikkaan liittyviin asioihin.
Viime aikoina norjalaiset kirjailijat ovat alkaneet suosia filosofisia esseitä. Hans Skjervheim (1926–) on merkittävä kaunokirjailija, joka käyttää esseitä mutkikkaan aiheen esittämiseen avoimella tavalla, sen käsittelemiseen käyttäen ei-akateemista kieltä ja sen testaamiseen suhteessa ongelmiin, jotka ovat yleismaailmallisia ihmisen elämässä.
Norjalaisissa kirjallisuuslehdissä on annettu esseille erityisen vapaa liikkuma-ala ja monet norjalaiset kirjailijat ovat tuottaneet kirjallisuusesseitä omien kauno- tai tietokirjallisten teostensa ohella. Sen lisäksi useat kaunokirjallisuuden kirjoittajat käyttävät esseetyyliä kirjoittaessaan laajemmalle yleisölle. Professori Trond Berg Eriksen on kirjoittanut aatehistoriasta sekä esseitä että oppikirjoja. Myös sosiaaliantropologian professori Thomas Hylland Eriksenin teos Hetken tyrannia (Øyeblikkets tyranni, 2001) on kirjoitettu esseetyylillä, jotta sen sisältö tulee ilmaistuksi selkeällä ja helposti ymmärrettävällä tavalla.