Vuosien 1903 ja 1928 välillä kolmelle norjalaiselle kirjailijalle myönnettiin kirjallisuuden Nobel-palkinto. Heidän teoksensa vaikuttivat keskeisesti modernin norjalaisen kirjallisuuden perustan luomiseen. Vuonna 1814 Norjan 400-vuotinen unioni Tanskan kanssa päättyi, mutta vain vaihtuakseen vuoteen 1905 kestäneeseen unioniin Ruotsin kanssa. Sitä mukaa kun paine kansallisen itsenäisyyden saamiseen kasvoi, kasvoi myös halu rakentaa kansallinen kirjallisuusperinne, jonka perustana on norjan, ei tanskan kieli.
Bjørnstjerne Bjørnson (1832–1910) alkoi 1850-luvulla ja siitä eteenpäin julkaista kirjoittamiaan Bondefortellinger (Talonpoikaistarinoita) tuoden norjalaiseen kirjallisuuteen uuden kerronnallisen tyylin ja ilmeen. Bjørnsonin teoksiin kuuluu runoutta, novelleja, romaaneja ja näytelmiä. Bjørnson, joka oli näytelmäkirjailija Henrik Ibsenin (katso Näytelmäkirjallisuus) aikalainen, voitti Nobelin palkinnon vuonna 1903 “kunnianosoituksena hänen ylevälle, suurenmoiselle ja monipuoliselle runoudelleen, joka on aina erottunut sekä inspiraation tuoreuden että ilmapiirin harvinaisen puhtauden ansiosta.” Bjørnson myös osallistui varhaisessa vaiheessa kansallisen norjalaisen teatterin perustamista ajaneeseen liikkeeseen.
Norjan toinen Nobelin palkinnon saaja Knut Hamsun (1859–1952) teki kirjallisen läpimurtonsa omaelämäkerrallisella romaanillaan Nälkä (Sult), joka oli merkki uusromantiikan synnystä Norjassa. Hamsun sai Nobelin palkinnon vuonna 1920 teoksesta Maan siunaus (Markens Grøde), joka julkaistiin vuonna 1917. Hamsunin tuotantoa leimaa syvä inho sivistynyttä maailmaa kohtaan sekä usko siihen, että maa on ihmisen ainoa täyttymys. Tämä primitiivisyys (ja siihen liittyvä epäluuloisuus kaikkia uusia asioita kohtaan) löysi täyteläisimmän ilmaisumuotonsa teoksessa Maan siunaus, jota usein pidetään hänen mestariteoksenaan. Varhaisissa teoksissaan hän keskittyy yleensä kuvaamaan kiihkeästi sivilisaatiota vastustavan laitapuolen kulkijan, maankiertäjän, elämää. Uran keskimmäisellä jaksolla Hamsunin aggressiivisuus teki tietä alakuloiselle luopumiselle suhteessa nuoruuden katoamiseen. Hamsunin teoksia pidetään norjalaisen kirjallisuuden klassikoina ja hän kuuluu edelleen niiden norjalaisten kaunokirjailijoiden joukkoon, joiden teoksia on käännetty eniten. Runsaasti suosiota saaneessa Hamsunista kertovassa kirjassaan (Enigma, The Life of Knut Hamsun, 1987) Robert Ferguson nimesi Hamsunin yhdeksi viime vuosisadan merkittävimmistä ja kekseliäimmistä kirjallisuuden tyylittelijöistä todeten, että käytännöllisesti katsoen ei ollut ainuttakaan elossa olevaa eurooppalaista tai amerikkalaista kirjailijaa, johon Hamsunin teokset eivät tietoisesti tai alitajuisesti olisi vaikuttaneet. Knut Hamsun kirjoitti yli 40 kirjaa, joista useita pidetään klassikoina.
Sigrid Undsetille (1882–1949) myönnettiin Nobelin palkinto vuonna 1928 hänen todentuntuisesta kuvauksestaan elämästä keskiajalla. Hänen Kristiina Lauritsantyttärestä (Kristin Lavransdatter, 1920–1922) kertovasta trilogiastaan on tullut kansainvälinen klassikko. Undset oli tuottelias kirjailija ja loistava tarinankertoja, joka yhdisti perusteellisen historian tuntemuksen loistavaan ymmärrykseen ihmisen tilanteesta. Undsetin kirjat olivat 1930-luvulla kiellettyjä Saksassa ja hänen oli pakko lähteä synnyinmaastaan Norjasta natsien hyökätessä maahan toisen maailmansodan aikana. Hän matkusti Yhdysvaltoihin, mutta jatkoi Norjan vastarintaliikkeen tukemista. Sodan jälkeen hän palasi kotimaahansa ja sai Pyhän Olavin suurristin kirjoituksistaan ja patrioottisista ponnisteluistaan. Hänen kirjallinen tuotantonsa käsittää yli 30 nimikettä ja hänen kirjojaan on käännetty monille eri kielille.