Teatteri

Vuonna 1990 Stein Winge, Kansallisteatterin silloinen johtaja, perusti Ibsen-festivalin, joka järjestetään elo-syyskuussa joka toinen vuosi. Kansallisteatteri esittää silloin viimeisimmät Ibsen-tuotantonsa ja kutsuu paikalle myös kahden edellisen vuoden aikana Ibsenin näytelmistä rakennetut kansainväliset huippuesitykset. Ibsen-Festival vuorottelee Nykyteatterin festivaalin (Samtidsfestival)... Lue lisää

Tällä hetkellä näyttelijäkoulutusta järjestetään kahdessa valtion oppilaitoksessa, jotka ovat: Statens Teaterhøgskole (Valtion teatterikorkeakoulu) ja Akademi for Scenekunst (Teatteritaiteen akatemia) Fredrikstadissa. Valtion teatterikoulu kuuluu Oslon Taideteolliseen korkeakouluun ja Fredrikstadin Teatteritaiteen akatemia kuuluu Østfoldin korkeakouluun. Valtion teatterikorkeakoulu järjestää... Lue lisää

1970-luku oli kaikin puolin innostava ja luova jakso norjalaisessa kulttuurielämässä ja varsinkin esittävissä taiteissa. Vuosien 1970 ja 1980 välillä valtio perusti viisi alueellista teatteria ja samaan aikaan nuoret innostuneet näyttelijät, jotka olivat saaneet vaikutteita sen ajan eurooppalaisen, varsinkin Itä-Euroopan ja Saksan, teatterin avantgardistisemmista muodoista, perustivat ensimmäis... Lue lisää