ETYJ

Norja oli yksi Euroopan turva- ja yhteistyöjärjestön (ETYJ) perustajajäsenistä. Ety-järjestö perustettiin Helsingissä vuonna 1975 pidetyssä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksessa, mutta sen jälkeen se on kuitenkin laajentunut merkittävästi niin, että nykyään sen piiriin kuuluu 55 jäsenmaata Euroopassa, Pohjois-Amerikka ja koko IVY-maiden alue. Kuten monet muutkin kansainväliset järjestöt, myös Etyj on muuttunut huomattavasti Berliinin muurin kaatumisen jälkeen, ja 1990-luvun alussa sen vastuualueen kehittämiseen avautui kokonaan uusia mahdollisuuksia. Yhdessä YK:n, EU:n ja Naton kanssa Etyj on osallistunut Balkanin alueen, Itä-Euroopan ja IVY-maiden alueen jälleenrakentamiseen.

Norjan mukanaolo Etyjissä on perustunut maan haluun tuoda itä ja länsi yhteen sekä taata turvallisuus ja demokraattinen kehitys kaikissa Etyj-maissa Vancouverista Vladivostokiin saakka. Etyj on lähinnä eräänlainen instrumentti, jolla pyritään varmistamaan rauha, vakaus ja läheinen yhteistyö useiden  hyvin erilaisten valtioiden välillä. Norjan työ Etyjissä kulminoitui sen puheenjohtajakauden aikana vuonna 1999. Norjan puheenjohtajuuden aikana pääpaino oli Kosovon kriisissä. Näitä kolmea Etyjin ulottuvuutta (poliittis-sotilaallinen, inhimillinen sekä taloudellinen ja ympäristöön liittyvä ulottuvuus) koskevien laajojen toimien lisäksi Norja on toiminut sen puolesta, että mainittuja toimia koordinoitaisiin tehokkaammin synergiaetujen saavuttamiseksi.

Norjalla on jo useita vuosia ollut merkittävä poliittinen rooli Etyjin sisällä. Norja aikoo pitää tämän aseman myös tulevaisuudessa, sillä Etyj on käytännöllisesti katsoen ainoa poliittinen foorumi, jossa lähes kaikki Euraasian maan ja Pohjois-Amerikka voivat tasapuolisesti edustettuina käsitellä laajaa maantieteellistä aluetta koskevia turvallisuuteen, vakauteen ja kehittämiseen liittyviä kysymyksiä. Tässä yhteydessä EU, Yhdysvallat ja Venäjä ovat kaikki tasapuolisia kumppaneita. Laajalla jäsenyyspohjalla varmistetaan myös, että kaikki yhteiskuntansa demokratian, vakauden, rauhan ja vaurauden kehittämisestä kiinnostuneet maat voivat saada sitä koskeva tukea ja tietoa. Norja pyrkii osallistumaan tähän tärkeään työhön mahdollisimman aktiivisesti sekä poliittisin toimin että käytännön projekteja tukemalla.


Lähde: Teksti: Norjan ulkoministeriö   |   Jaa verkossa   |   print