Kuva: Parlement européen.Kuva: Parlement européen

Norja ja Eurooppa

Viimeisin päivitys: 21.01.2009 //

Norjan kulttuurilla ja politiikalla, samoin kuin yhteiskunnallisella toiminnalla ja liiketoiminnalla, on aina ollut läheiset yhteydet muuhun Eurooppaan. Norjan ulkopolitiikka on pitkään tähdännyt kansainvälisen yhteistyön ja vakauden edistämiseen sekä Euroopassa että muualla maailmassa. 1940-luvun jälkipuoliskolla Norja oli perustamassa YK:ta, Etyjiä, Natoa ja Euroopan neuvostoa.

Norjan kansa on kahdesti, vuosien 1972 ja 1994 kansanäänestyksissä, äänestänyt EU-jäsenyyttä vastaan. Siitä huolimatta Norja toimii useimmilla aloilla läheisessä yhteistyössä EU:n kanssa. Vaikka mielipiteet EU-jäsenyydestä jakautuvat, norjalaisten poliitikkojen keskuudessa, vallitsee yleinen yksimielisyys siitä, että Norjan tulee toimia aktiivisena ja rakentavana yhteistyökumppanina Euroopassa.

Norjan tärkein liittymäkohta Euroopan unioniin on Euroopan talousaluesopimus (ETA-sopimus), joka astui voimaan vuonna 1994. ETA-sopimus mahdollistaa Norjan ja muiden Euroopan talousalueen maiden osallistumisen EU:n sisämarkkinoille. Se takaa, että norjalaisia ja EU-valtioiden yrityksiä ja kansalaisia kohdellaan ETA-sopimuksen kattamilla aloilla tasapuolisesti koko Euroopan talousalueella. ETA-yhteistyöhön kuuluu myös se, että Norja osallistuu EU:n lainsäädännön valmisteluun sisämarkkinoiden kannalta olennaisilla aloilla, kuten kuljetus- ja ympäristöasioissa, ja että kyseinen lainsäädäntö sitoo myös Norjaa. Lisäksi Norja on mukana erilaisissa EU-ohjelmissa useilla eri aloilla, joita ovat muun muassa kulttuuri, tutkimus, aluepoliittinen yhteistyö ja koulutus. ETA-sopimus ei koske EU:n tulliliittoa, sen yleistä kolmansien maiden kanssa harjoittamaa kauppapolitiikkaa eikä kalatalous- tai maatalouspolitiikkaa.

Norja tekee EU:n kanssa kattavaa yhteistyötä myös oikeus- ja sisäpoliittisissa asioissa. Schengen-sopimukseen kuuluu, että Norjan kansalaiset pystyvät matkustamaan Schengen-alueella ilman rajatarkastuksia. Toisten Schengen-maiden tavoin myös Norja kuitenkin säilyttää tarkastukset muilla kuin Schengen-maiden rajoilla.

Norjalla on EU:n kanssa usein samat näkemykset ja intressit kansainväliseen politiikkaan liittyvissä asioissa ja siksi se tekee ulko- ja turvallisuuspolitiikassa läheistä yhteistyötä EU:n kanssa. Euroopan talousaluesopimuksen myötä Norja käy EU:n kanssa säännöllistä poliittista vuoropuhelua kansainvälisistä kysymyksistä. Norja myös tukee EU:n ulkopoliittisia linjauksia monilla eri alueilla.

Turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen yhteistyöhön Norja on osallistunut antamalla siviili- ja sotilashenkilöstöä EU:n johtamaan kriisinhallintaan Bosnia-Hertsegovinassa ja Makedoniassa. Norjan hallitus antaa myös merkittävää taloudellista apua erilaisiin Luoteis-Venäjälle ja Länsi-Balkanin maihin kohdistuviin hankkeisiin.
Kun EU ja ETA toukokuussa 2004 laajentuivat, syntyi kaksi rahoitusjärjestelmää: ETA-järjestelmä ja erillinen norjalainen järjestelmä. Norja on sitoutunut luovuttamaan kaudella 2004–2009 näiden järjestelmien kautta (jotka tunnetaan ETA:n rahoitusjärjestelminä) 9 miljardia Nkr työhön, jonka tavoitteena on edistää taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta EU:n kymmenessä uudessa jäsenvaltiossa sekä Kreikassa, Portugalissa ja Espanjassa.
Rahoitusjärjestelmien ensisijaiset kohdealueet ovat ympäristö, kestävä kehitys, kulttuuriperintö, henkilöstövoimavarat, terveys ja lastenhoito, alueellinen kehitys ja Schengen / oikeussektori. ETA:n rahoituksella on tarkoitus myös vahvistaa yhteistyötä Norjan ja vastaanottajavaltioiden välillä yleisesti ja tarkemmin sanoen tehdä verkostojen rakentaminen ja yhteistyökumppaneiden löytäminen näistä valtioista mahdolliseksi norjalaisille toimijoille.
Eurooppalainen yhteistyö kehittyy jatkuvasti ja muuttuu sekä laajemmaksi että syvemmäksi. Se asettaa uusia haasteita Norjan Eurooppa-politiikalle, mutta avaa myös uusia mahdollisuuksia. EU:n maantieteellinen laajentuminen tarkoittaa sitä, että myös Euroopan talousalue laajenee vastaavasti. ETA-maat ovat tukeneet heikommin menestyneiden EU-maiden kehitystä taloudellisesti ETA-sopimuksen voimaantulosta lähtien, ja Norja on myös antanut kahdenvälistä  taloudellista ja teknistä tukea hakijamaille. Tällä tavoin Norja edistää omalta osaltaan Euroopan taloudellista ja sosiaalista kehitystä.


Lähde: Teksti: Norjan ulkoministeriö   |   Jaa verkossa   |   print