1990-luvun puolivälistä lähtien Norja on pyrkinyt hyvin aktiivisesti vähentämään maamiinojen aiheuttamaa inhimillistä kärsimystä. Norjalla on johtava asema prosessissa, jonka tuloksena syntyi sopimus henkilömiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirtojen täyskiellosta sekä niiden tuhoamisesta (miinakieltosopimus) ja sopimuksen teksti viimeisteltiin neuvotteluissa, jotka järjestettiin Oslossa syyskuussa 1997.
Norja nauttii kansainvälistä arvostusta työskentelystään miinakieltosopimuksen hyväksi ja muusta humanitaarisesta miinojenvastaisesta toiminnastaan. Norja on toimittanut kansainväliseen miinojen vastaiseen toimintaan alan erikoisasiantuntemusta ja myöntänyt työhön huomattavaa taloudellista tukea. Vuoden 1997 ja elokuun 2003 välisenä aikana maa on myöntänyt siihen liittyviin toimenpiteisiin yhteensä 200 miljoonaa dollaria. Norja osallistuu myös aktiivisesti kansainvälisten resurssien kohdentamiseen miinojen vastaiseen työhön sekä olemassa olevien resurssien käytön tehostamiseen.
Norjalaisilla kansalaisjärjestöillä on merkittävä osuus sekä miinakieltosopimuksen toteuttamiseen tähtäävissä pyrkimyksissä että muissa humanitaarisissa miinojen vastaisissa toimissa. Norjan kansanapu on yksi suurimmista toimijoista humanitaarisessa miinanraivaustoiminnassa ja järjestön asiantuntemus on auttanut Norjaa saavuttamaan johtavan aseman tällä osa-alueella.
Henkilömiinojen kieltämistä pidetään yleisesti tärkeänä kansainvälisenä ihmisoikeusperiaatteena. Henkilömiinojen kieltäminen sodankäynnissä tasoittaa tietä myös sosioekonomiselle kehitykselle sodan runtelemissa maissa. Miinakenttien raivaaminen sodan jälkeen on tärkeä osapuolten välistä luottamusta rakentava tekijä, ja sen ansiosta miinoista puhdistettua maata voidaan käyttää muihin tarkoituksiin. Siitä syystä humanitaarinen miinojen vastainen toiminta on ollut tärkeä osa Norjan tapaa tukea rauhanprosesseja, joissa se on ollut kiinteästi mukana, kuten esimerkiksi Sri Lankassa ja Sudanissa.
Miinakieltosopimus avattiin allekirjoitettavaksi 3. joulukuuta 1997 ja se astui voimaan 1. maaliskuuta 1999. Sopimus määrittelee kokonaan uudet normit henkilömiinoille. Sen voimaantulon jälkeen henkilömiinojen käyttö on laskenut huomattavasti, valmistus on vähentynyt jyrkästi, myynti on pysähtynyt lähes kokonaan, varastoja on pienennetty nopeasti, miinakenttien raivaaminen on lisääntynyt ja uusien miinauhrien määrä on vähentynyt huomattavasti. Tällä hetkellä 151 maata on ratifioinut sopimuksen, mutta se on laajemminkin hyväksytty kansainväliseksi normiksi, ja monet sellaiset maat, jotka eivät ole ratifioineet sopimusta, ovat kuitenkin päättäneet käyttää sen määräyksiä miinojen vastaisessa politiikassaan.