Nobelin rauhanpalkinnon takana on ruotsalainen teollisuuspohatta Alfred Nobel (1833–1896), joka keksi dynamiitin. Hänen kuolemansa aikaan hänen imperiuminsa koostui lähes sadan tehtaan verkostosta ja hän oli yksi maailman rikkaimmista ihmisistä. Koska Nobel ei ollut naimisissa eikä hänellä ollut lapsia, hän määräsi testamentissaan, että hänen tehtaansa tuli myydä ja saadut varat säätiöidä. Säätiön tuottamat korot tuli jakaa vuosittain “niille, jotka ovat kuluneen vuoden aikana tuottaneet ihmiskunnalle suurinta hyötyä”. Ruotsalaisten instituutioiden tuli valita kirjallisuuden, fysiikan, kemian ja lääketieteen Nobel-palkinnon saajat, mutta kunnia jakaa viides palkinto, Nobelin rauhanpalkinto, annettiin riippumattomalle komitealle, jonka nimittää Suurkäräjät, Storting.
Nobel valitsi Norjan useammastakin eri syystä. Nobelin laatiessa testamenttinsa Ruotsi ja Norja muodostivat yhä unionin ja Storting oli käytännön politiikallaan osoittanut tukevansa uudenaikaisia ajatuksia rauhasta, kuten esimerkiksi aseidenriisuntaa ja välimiesmenettelyä, jolla pyritään estämään konfliktin kärjistyminen avoimeksi sotatilaksi.
Storting hyväksyi testamentin edot ja pani pyörät nopeasti pyörimään. Norjan Nobel-komitean viisi ensimmäistä jäsentä nimitettiin vuonna 1897 ja vuonna 1901 komitea valitsi Punaisen Ristin perustajan, sveitsiläisen Henry Dunant’n, ja ranskalaisen rauhanaktivistin, Frédéric Passyn, maailman ensimmäisiksi rauhanpalkinnon saajiksi.
Norjan Nobel-toiminnan organisaatio
Storting nimittää Norjan Nobel-komitean viisi jäsentä, mutta itse komitea toimii täysin sitoutumattomana yksikkönä. Tuohon arvovaltaiseen tehtävään valitut henkilöt ovat yleensä entisiä parlamentaarikkoja tai miehiä ja naisia, jotka ovat muutoin toimineet näkyvässä yhteiskunnallisessa asemassa.
Norjan Nobel-instituutti perustettiin vuonna 1904. Nobel-instituutin johtaja toimii myös Nobel-komitean sihteerinä. Instituutin pääasiallinen tehtävä on hankkia tietoa henkilöistä, jotka ovat ehdolla rauhanpalkinnon saajiksi, jotta komitealla olisi paras mahdollinen perusta valinnan suorittamiselle.
Ehdokkaiden viimeinen nimeämispäivä on joka vuosi 1. helmikuuta, ja vain määrätyllä määrällä ihmisiä on oikeus asettaa ehdokkaita. Välittömästi ehdokasasetteluprosessin päätyttyä Nobel-komitea kokoontuu sihteerin kanssa laatimaan luettelon jatkoon päässeistä varteenotettavista ehdokkaista. Sen jälkeen komitean neuvonantajat ja muut asiantuntijat laativat jokaisesta ehdokkaasta yksityiskohtaisen raportin. Jatkossa ehdokkaiden käsittely komiteassa perustuu noihin raportteihin.
Nobel-komitea ilmoittaa voittaneen ehdokkaan nimen lokakuun puolivälissä. Rauhanpalkinto voidaan myöntää sekä yksilölle että järjestölle. Palkinto voidaan myös jakaa korkeintaan kolmen ehdokkaan kesken, jolloin ehdokkaiden tulee olla liitettävissä samaan asiayhteyteen. Virallinen palkintoseremonia järjestetään Oslon kaupungintalossa 10. joulukuuta, Alfred Nobelin kuoleman vuosipäivänä. Palkinnonsaaja saa kultaisen mitalin, diplomin ja huomattavan rahapalkinnon, joka vuonna 2004 oli suuruudeltaan 10 miljoonaa Ruotsin kruunua.
Rauhanpalkinnon merkitys
Useista sadoista samankaltaisista kilpailevista palkinnoista huolimatta Nobelin rauhanpalkinnolla on aivan ainutlaatuinen asema. Oxfordin maailmanhistorian sanakirja The Oxford Dictionary of Contemporary World History kutsuu sitä ”Maailman arvostetuimmaksi palkinnoksi, joka myönnetään ansioista rauhan säilyttämisen hyväksi”.
Rauhanpalkinnon merkittävää asemaa voidaan selittää useilla eri tekijöillä. Se on erittäin tunnettu ja sen rahallinen arvo on huomattava. Sen lisäksi se on osa kokonaista Nobel-palkintojen perhettä, joka on saavuttanut korkean kansainvälisen arvostuksen. Norjan Nobel-komitean päätökset ilmentävät liberaaleja, länsimaisia arvoja, ja vain hyvin harvoin päätöksellä on ollut kielteinen vaikutus rauhanpalkinnon kansainväliseen asemaan. Komitea on sen lisäksi suhtautunut joustavasti käsitykseen rauhasta ja käyttänyt väljää tulkintaa Alfred Nobelin testamentista. Viime vuosikymmenien aikana komitea on yhä lisääntyvässä määrin keskittynyt varmistamaan, että rauhanpalkinto todella on globaali. Se on myös yrittänyt saada konfliktitilanteen pääosapuolia lähestymään toisiaan pyrkien siten edistämään rauhanprosessia esimerkiksi Lähi-idässä ja Pohjois-Irlannissa.