Norjan rannikko on pitkä ja repaleinen, ja vuonot tunkeutuvat syvälle sisämaahan. Meri ja sen äänet ovat kautta aikojen tuntuneet kutsuvan rannikon asukkaita, jotka saivat vain niukan elannon maaperästä. Ei mikään ihme, että he pieniä peltoja kyntäessään käänsivät katseensa horisonttiin – merelle joka pystyi paitsi tarjoamaan heille lisää ruokaa, myös kuljettamaan heidät rikkaampiin maihin ja suotuisampiin ilmastoihin.
Saattaa hyvin olla, että Norjassa on ollut rohkeita tutkimusmatkailijoita esihistoriallisilla ajoilla, mutta heidän tarinansa pysyvät arvoituksina. Ennen kirjoitettua historiaa tehdyistä varhaisista löydöistä ei ole mitään tietoa ja ensimmäisistä matkoista tuntemattomille seuduille on varsin niukasti mainintoja senkin jälkeen kun ihmiset alkoivat tehdä muistiinpanoja matkoistaan.
Kirkko, joka oli ainoa todella yhdistävä voima Euroopassa Rooman valtakunnan luhistumisen jälkeen, ei tehnyt keskiajalla mitään seikkailuhengen ja tiedonhalun herättämiseksi. Maantieteellinen maailmankäsitys perustui tiukasti Raamattuun. Kirkko paheksui löytöjä, jotka voisivat osoittaa hyväksytyt uskomukset vääriksi tai saada ihmiset kyseenalaistamaan perinteiset opinkappaleet. Ei-kristityssä Norjassa ihmiset kuitenkin janosivat maata. Jyrkkien vuorten ja lukemattomien järvien ja vuonojen keskellä oli varsin vähän viljelykelpoista maata. Vaikka rannikkoliikenne oli merenkulkukansalle tuohon aikaan tuttua, uusia maa-alueita ei pystytty etsimään ennen kuin saatiin valtamerelle soveltuvia aluksia. Ongelma ratkesi viikinkilaivojen kehittämisen myötä. Noilla korkeakeulaisilla, nopeilla ja uljailla aluksilla pystyi sekä soutamaan että purjehtimaan. Koska ne olivat rakenteeltaan leveitä ja tasapohjaisia, niissä oli myös se etu, että miehistö saattoi vetää ne maihin sekä merenrannikolla että joenrannassa, mikä teki mahdolliseksi matkata niillä pitkälle sisämaahan. Niinpä noin vuonna 800 jKr. viikingit suuntasivat ulos vuonoistaan etsimään maata ja ryöstösaaliita, sekä epäilemättä myös seikkailuja ja mainetta. He kuuluivat niihin harvoihin kansoihin, jotka keskiaikaisessa maailmassa uskaltautuivat oman asuinalueensa ulkopuolelle.