Norja ennen vuotta 1814

Viikinkiaika on Norjassa esihistoriallisten ajanjaksojen päättymisen rajapyykki. Tuolta ajalta ei käytettävissä kirjoitettua tietoa, joten kaikki mitä siitä ajasta tiedetään, perustuu suurelta osin arkeologisiin löydöksiin. Myös saagat valottavat aikakautta jonkin verran. Vaikka saagat on kirjoitettu muistiin myöhemmin, ne perustuvat kertomuksiin, jotka siirtyivät suullisesti sukupolvelta... Lue lisää

Myöhäiskeskiaika oli Norjassa aikakausi, jota leimasi taloudellinen rappeutuminen. Rutto ja muut epidemiat olivat hävittäneet suuren osan väestöstä 1300-luvulla. Lue lisää

Ensimmäiset nykyisen Norjan alueelle ilmestyneet ihmiset putkahtivat esiin esihistorian hämäristä, kun mannerjäätikkö vetäytyi Skandinavian yltä. Kymmenentuhatta vuotta sitten nykyisten norjalaisten esi-isät metsästivät poroja ja muuta saalista pitkällä vaelluksellaan pohjoiseen. Maa, johon he tulivat, oli vuosisatojen ajan kantanut jääpeitteen painoa yllään, joten meri huuhteli rannikkoa 200... Lue lisää