Norjalaiset elävät nykyisin pidempään kuin koskaan ennen. Vuonna 2008 syntyneen tyttölapsen voidaan odottaa elävän lähes 83-vuotiaaksi ja pojan hieman yli 78-vuotiaaksi. Kansanterveys on erittäin hyvä ja lapsikuolleisuusluku hyvin matala. Lukutaitoisuus on lähes 100 prosenttia, ja suurin osa aikuisväestöstä on saanut toisen asteen koulutuksen. Norjassa ei ole äärimmäistä köyhyyttä, ja suhteellinen köyhyystaso on matala verrattuna muihin OECD-maihin.
BKT asukasta kohden on korkea, ja hyvinvointi on jakautunut suhteellisen tasaisesti väestön kesken. Sukupuolten välinen tasa-arvo toteutuu erittäin hyvin kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Hyvinvoinnin ylläpitämiseksi Norjassa on yleinen julkinen terveydenhuolto, joka rahoitetaan verotuloin. Kaikki kansalaiset ja Norjassa asuvat ovat lisäksi kansallisen sairaus- ja eläkevakuutusjärjestelmän sekä sosiaaliturvan piirissä.
Sekä julkinen että yksityinen kulutus on kasvanut suuresti vuoden 1900 tasosta. Viime vuosikymmenten hyvinvointi johtuu pääosin Pohjanmeren merenalaisten öljy- ja maakaasuesiintymien löytämisestä ja hyödyntämisestä. Nykyaikaistumisen ja kaupungistumisen myötä perinteisesti vakaana säilyneen asutusjakauman tilalle on tullut suurempi liikkuvuus, kun ihmiset muuttavat ja vaihtavat työpaikkaa useammin.