Kuva: Nancy Bundt / Innovation Norway.Kuva: Nancy Bundt / Innovation Norway

Vanhempainraha ja isyysvapaa

Tiesitkö, että Norjassa vanhemmilla on oikeus palkalliseen vapaaseen siihen saakka kun lapsi täyttää yhden vuoden? Miehiä halutaan kannustaa lastenhoitoon varaamalla 10 viikkoa vanhempainvapaasta isälle.

Vanhempainrahan tarkoitus on antaa vanhemmille mahdollisuus yhdistää työelämä ja lapsen hoito. Järjestelmän ansiosta Norja on Euroopan kärkisijoilla sekä syntyvyydessä että naisten osallistumisessa työelämään.

Norjalaisvanhemmat voivat pitää vanhempainvapaata yhteensä 46 viikkoa, jolloin he saavat 100-prosenttista palkkaa tai valita 56 viikkoisen vanhempainvapaan 80 prosenttisella palkalla.

Isien erityiskohtelulla on vaikutusta
Jo vuodesta 1977 lähtien isillä on ollut mahdollisuus jakaa synnytyksen jälkeiset perhevapaat äidin kanssa. Kuitenkin vain 2–3 prosenttia isistä hyödynsi mahdollisuutta 90-luvun alussa.

Isäkiintiö otettiin käyttöön vuonna 1993. Sillä haluttiin kannustaa isiä osallistumaan alle yksivuotiaan lapsen hoitoon. Isäkiintiön osuus vanhempainvapaasta on nykyisin 10 viikkoa. Ellei isä käytä kiintiötään, perhe menettää etuuden.

Norja otti järjestelmän käyttöön ensimmäisenä maana maailmassa.

Tulokset ovat vakuuttavia. Vuonna 2008 peräti 90 prosenttia isistä käytti isäkiintiön oikeuttamia vapaita hyväkseen. Lisäksi yhä useammat isät ottavat perhevapaata kiintiöajan jälkeenkin. Vuonna 2008 jo 16,5 prosenttia isistä otti enemmän vapaata kuin isäkiintiö edellyttää. Vuonna 2000 vastaava määrä oli 11 prosenttia.

Isänrooli vahvistuu
Isäkiintiön myötä miehen suhde lapseen lujittuu jo syntymästä alkaen, ja tällä on vaikutusta, joka ulottuu paljon kauemmas kuin vanhempainvapaa-aikaan. Miehet vaativat yhä enemmän tasa-arvoa esimerkiksi huoltajuusasioissa. Vuonna 2009 hallitus antoi suurkäräjille esityksen miehistä, miehen roolista ja tasa-arvosta. Esitys oli ensimmäinen laatuaan maailmassa.

Keskustelua vapaiden jakamisesta
Keskustelu oikeudesta vanhempainvapaisiin on edelleen ajankohtainen. Tasa-arvo- ja syrjintäasiain valtuutettu Beate Gangås on puoltanut vapaaoikeuksien jakamista kolmeen, niin että äiti saisi kolmasosan ja isä kolmasosan viimeisen kolmanneksen ollessa vapaavalintainen. Kovinkaan moni puolue ei toistaiseksi ole kannattanut tätä mallia.

Poliittisesti vallitsee kuitenkin laaja yksimielisyys siitä, että isäkiintiö on hyvä kannustin, jolla yhä useammat miehet saadaan ottamaan isyyslomaa. Tämän vuoksi isäkiintiötä laajennettiin vuonna 2009 aiemmasta kuudesta nykyiseen kymmeneen viikkoon.


Lähde: Norjan ulkoministeriö   |   Jaa verkossa   |   print