Norjalaiset viranomaiset ovat pitkään painottaneet työssään sitä, että lasten ja nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen tulee parantaa. Norja on ratifioinut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen ja liittänyt kansalliseen lainsäädäntöönsä periaatteen, että lapsilla ja nuorilla on oikeus esittää mielipiteensä ja tulla kuulluksi. Se muodostaa perustan lasten ja nuorten mahdollisuuksille vaikuttaa jokapäiväiseen elämäänsä kuuluviin asioihin ja edistää siten heidän aktiivista osallistumistaan yhteiskuntaan.
Lasten ja nuorten etuja ajavien kansalaisjärjestöjen kautta nuoret saavat havainnollisen käsityksen demokraattisista prosesseista, osallistumisesta ja vastuun ottamisen tärkeydestä. Kyseisillä järjestöillä on tärkeä merkitys lasten ja nuorten etujen puolustajina ja kansallisen lapsi- ja nuorisopolitiikan keskeisinä toimijoina. Norjan hallitus työskentelee aktiivisesti tämän alan kansalaisjärjestöjen tukemiseksi ja vahvistamiseksi.
Norjan viranomaiset pyrkivät edelleen parantamaan lasten ja nuorten mahdollisuutta osallistua ja vaikuttaa yhteisöissään, erityisesti koulu-, harrastus-, lähiympäristö- ja kulttuuritoiminnassa sekä julkisissa suunnittelu- ja päätöksentekoprosesseissa.
Kunnalliset virkamiehet edistävät yhä enemmän järjestelmällisesti lasten ja nuorten osallistumista paikalliseen suunnittelu- ja päätöksentekotoimintaan. Noin 75 prosentissa Norjan kunnista on perustettu lasten ja nuorten neuvostoja tai vastaavia toimielimiä. Keskus- ja paikallisviranomaiset järjestävät myös mm. tulevaisuuden työpajoja, kuulemisia ja kongresseja, joihin lapsia ja nuoria kutsutaan esittämään näkemyksiään ja ehdotuksiaan.