Miesten sukupuoliroolit

Viimeisin päivitys: 11.9.2009 //

Norjassa herättää yhä edelleen jonkin verran vastustusta se, että Norjan tasa-arvokeskustelussa painopiste on miesten roolissa. Miehiä pidetään yleensä vahvana, dominoivana sukupuolena, kun taas naisten katsotaan olleen sukupolvien ajan syrjityssä asemassa ja siten tarvitsevan erityistoimia ja tilannetta parantavia keinoja. Tämä lähestymistapa on olennaisesti vaikuttanut naisten vapautusliikkeen syntyyn. Samalla se kuitenkin heijastaa tietynlaista kyvyttömyyttä ymmärtää miestä sukupuolena. Miehet eivät muodosta yhdenmukaista ryhmää eikä myöskään voi puhua jostakin tietystä miehen roolista. Maskuliinisuus ei aina ole sama kuin valta. Miehet viettävät erityyppistä elämää ja heillä on monia eri kiinnostuksen kohteita.

Yhteiskunnallisten ja terveystilastojen valossa näyttää siltä, että miehet joutuvat maksamaan kovan hinnan elämästään länsimaisessa yhteiskunnassa. Miehet ovat yliedustettuina huumeiden käyttäjien ja vankien joukossa, ja miesten eliniänodote on naisia lyhyempi. Lisäksi pojilla on useammin käyttäytymisongelmia koulussa kuin tytöillä ja poikiin käytetään myös enemmän pakkokeinoja perusasteen kouluissa. Pojat myös jättävät koulun kesken huomattavasti tyttöjä useammin.

Paljon on kirjoitettu lasten tarpeesta assosioitua miehen tai naisen rooliin päiväkodeissa, kouluissa ja perheessä. Tasa-arvonäkökulmasta katsottuna yleinen huoli on, että päiväkodit ja koulut ovat jatkossakin naisenemmistöisiä kun otetaan huomioon, että vain 7% Norjan päiväkotien henkilökunnasta ja 12% ala-asteen opettajista on miehiä (luvut vuodelta 2002). Hallitus pyrkiikin lisäämään yleistä tietoisuutta tilanteesta ja edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa alalla. Sen tavoite on, että vuoteen 2007 mennessä päiväkotien työntekijöistä 20% olisi miehiä.

Isyys on yksi osa-alue, jossa miesten sukupuolirooli on muuttunut Norjassa eniten. Tutkimuksen mukaan isyyden kautta mies pystyy selvimmin murtamaan perinteisen maskuliinisuuden muotoja. Vuonna 1993 käyttöönotetun uusille isille tarkoitetun isyyslomakiintiön tarkoituksena on vahvistaa isän ja lapsen välistä suhdetta ja viestiä isille, että heidän tulisi osallistua aktiivisesti lapsen hoitamiseen.

Miesten sukupuoliroolin muutokset ei koske pelkästään miesten ja naisten välisiä suhteita, vaan myös erilaisissa uusissa tehtävissä ja siinä, että monien tärkeiden yhteiskunnallisten laitosten johdossa on nykyään mies. Vuonna 2002 perustettiin valtion rahoittama resurssikeskus REFORM, jonka tavoitteena on edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa parantamalla miesten elinolosuhteita ja keskittämällä miesten kehitysresursseja sellaisille alueille, joita ei perinteisesti ole yhdistetty miehen sukupuolirooliin.


Lähde: Teksti: Norjan lapsi- ja perheasioiden ministeriö   |   Jaa verkossa   |   print