Norjan virallinen kieli on norja, pohjois-germaaninen kieli, joka on läheistä sukua tanskalla ja ruotsille. Norjan, tanskan ja ruotsin puhujat ymmärtävät siten suurimmaksi osaksi helposti toisiaan.
Norjan maantieteellinen sijainti ja asutusmallit ovat synnyttäneet lukemattomia paikallisia ja alueellisia murteita, joilla on edelleen vahva asema norjalaisessa yhteiskunnassa. On olemassa kaksi kirjoitettua norjan kielen muotoa, Bokmål (kirjanorja) ja Nynorsk (uusnorja). Näistä Bokmål pohjautuu tanskalais-norjalaiseen kieleen ja on kehittynyt kirjoitetusta tanskasta, joka on mukautettu Itä-Norjassa puhutun yleismurteen fonologiaan. Nynorskin kehitti kielitieteilijä Ivar Aasen 1850-luvulla ja siinä on yhdistelty eri länsinorjalaisia murteita.
Bokmålilla ja Nynorskilla on molemmilla sama virallinen asema, joskin Bokmålia käytetään hieman enemmän Oslossa ja suuremmissa kaupungeissa. Nynorskia käyttää noin 10-15% väestöstä, josta suurin osa asuu maan länsirannikolla, ja sitä käytetään myös hallituksen teksteissä, kirjallisuudessa, näyttämötaiteessa, julkisissa esityksissä ja kirkollisissa toimituksissa.
Tällä hetkellä noin 20 000 norjalaista puhuu äidinkielenään saamea. Saami kuuluu suomalais-ugrilaisiin kieliin ja sen juuret Norjassa juontavat ehkä yhtä kauas kuin norjankin. Pohjoissaami on norjan ohella toinen virallinen kieli seuraavilla Pohjois-Norjan alueilla: Kárášjohka-Karasjok, Guovdageaidnu-Kautokeino, Unjárga-Nesseby, Porsanger ja Deatnu-Tana sekä Gáivuotna-Kåfjord.
Koska maassa on paljon siirtolaisia ja pakolaisia, joiden pääkieli ei ole norja, Norjan perusasteen oppilaitoksissa puhutaan tällä hetkellä noin 110 eri äidinkieltä. Nykyään Norjan tärkein vieras kieli kansainvälisissä suhteissa on englanti, ja seuraavina tulevat saksa ja ranska. Lisäksi noin 4000 huonokuuloista henkilöä käyttää norjalaista viittomakieltä, josta on olemassa kaksi pääversiota, jotka on kehitetty Norjan vanhimmissa kuurojen kouluissa Oslossa ja Trondheimissa.