Norjalaisten rakkaus luontoon on tärkeä osa valtion kansallista identiteettiä. Yli puolella väestöstä on mahdollisuus käydä mökillä, koulut järjestävät pakollisia hiihtopäiviä joka vuosi ja useimmat matkailuteollisuudessa valmistetut postikortit kuvaavat mieluummin luonnonmaisemaa kuin kulttuurinähtävyyksiä.
Suurin osa norjalaisista asuu omakotitaloissa ja suurissa huoneistoissa, joissa on kaikki mahdolliset sähkövempaimet. Siitä huolimatta luonnon läheisyydelle ja yksinkertaiselle elämäntavalle annetaan suuri arvo. Esimerkiksi Norjan tunnetuin filosofi, Arne Næss, syväekologisen liikkeen perustaja viettää suuren osan ajastaan maantieteellisesti syrjäisessä maalaismökissään, joka sijaitsee vuorilla Oslon ja Bergenin välillä. Eikä hän tosiaankaan ole ainoa. Tuhannet norjalaiset viettävät viikonloput ja lomat perheen mökillä, jonka ihanteellisena sijaintipaikkana pidetään syrjäistä korpea koskemattoman luonnon keskellä Norjan vuoristossa.
Tyypillinen norjalainen mökki on rakennettu hirsistä ja siihen kuuluu olohuone, yksi tai useampi makuuhuone, pieni keittiö, puuvaja ja ulkokäymälä. Lämmitys hoidetaan mieluimmin puulla, joskin kerosiini on juuri ja juuri sallittu. Öljylamput ja kynttilänvalo tuovat valoa pimeisiin talvi-iltoihin. Tällainen yksinkertaisuus ei johdu pyrkimyksestä säästää rahaa. Itse asiassa viehättävässä ympäristössä sijaitseva tunturimökki on kallis investointi riippumatta siitä, kuinka vaatimattomasti se on kalustettu. Nykyaikaisten mukavuuksien puuttuminen perustuu pikemminkin ideologisiin ja moraalisiin kuin taloudellisiin syihin. (Tässä kohdassa täytyy lisätä, että monilla norjalaisilla on mökki rannikolla, yleensä alueella, jossa on leuto ilmasto. Silloin pätevät täysin erilaiset säännöt: nuo mökit saattavat olla kaikilla mukavuuksilla varustettuja kakkoskoteja.)
Patikointi ja kävelyretket ovat tapa päästä ulos tuulettumaan, kuten norjalaiset asian ilmaisevat; sivilisaatio ja kaikki sen mukavuudet ja turmelukset jäävät silloin taakse ja siten ihminen pääsee kosketukseen sisäisen minänsä kanssa ja tuntee olonsa luonnolliseksi. Patikointi- ja kävelyretkiä voidaan tehdä viikolla töiden jälkeen, mutta yleensä ne ovat viikonloppuun kuuluvaa toimintaa. Kävelyretken onnistumisen arvioimisessa käytetään yleensä mittakeppinä matkalla tavattujen ihmisten lukumäärää. Mitä vähemmän ihmisiä, sitä parempi kävelyretki oli.
Rakkaus luontoon ilmenee Norjassa monin eri tavoin. Se on virallista ja sillä on poliittinen näkökulma; turmeltumaton luonto on kansallinen symboli. Se on yksityistä ja liittyy perheen rituaaleihin, kuten mökkielämään. Se on kuitenkin myös henkilökohtaista ja yksilöllistä, ja tällä alueella luonnon kunnioittamisessa on selkeästi ripaus uskontoa. Norjan valtionuskonto on luterilaisuus, mutta luonnon kunnioittaminen on myös erittäin syvälle juurtunut. Sen sijaan että olisi julistanut sen epäkristilliseksi, luterilaisuus on tietoisesti hyväksynyt sen – Norjassa julkaistavien uskonnollisten kirjojen kannessa on muun muassa tuon tuostakin kuva norjalaisesta maisemasta. Sen lisäksi valtionkirkon papisto usein suosittelee, että ulkotilat sopivat erinomaisesti uskonnolliseen meditaatioon ja pohdiskeluun. Tällä tavalla kristinusko, joka periaatteessa vetää selvän rajan kulttuurin ja luonnon välille (luonto on paha, ihmiset ovat luonnostaan syntisiä) välttää asettumasta suoraan vastakkain vahvan norjalaisen ideologian kanssa, jonka mukaan kulttuuri ja luonto ovat saman kolikon kaksi eri puolta.