1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alkupuolella oli laaja muuttoliike Norjasta muihin maihin, erityisesti Yhdysvaltoihin. Maastamuutto saavutti huippunsa 1860-luvun puolivälissä, jolloin yli kaksi kolmasosaa maan luonnollisesta väestönkasvusta, tai noin 10-15% väestöstä, jätti Norjan. Maastamuutto pysyi korkeana ensimmäiseen maailmansotaan saakka ja pysähtyi vasta 1930-luvun talouskriisiin.
1960-luvun lopulta lähtien Norjassa on ollut olennaisesti nettomaahanmuuttoa, joka oli noin 1% maan väestöstä 1970-luvulla ja 1980-luvun alkupuolella. Koska syntyvyys syntyperältään norjalaisten keskuudessa on laskenut, maahanmuuton aiheuttaman väestönkasvun kokonaisosuus on noussut merkittävästi niin, että se on tällä hetkellä 35-40%.
1960-luvulla alkoi saapua yhä enemmän siirtolaisia Etelä-Euroopasta, Aasiasta, Afrikasta ja Etelä-Amerikasta, ja suurin osa heistä asettui Osloon tai sen ympäristöön. Vuonna 1975 Norja otti käyttöön virallisen maahanmuuttokiellon, joka on edelleen voimassa. Kielto ei kuitenkaan koske erikseen määriteltyjä pakolaisryhmiä eikä turvapaikanhakijoita. Näille ryhmille on olemassa vuosittaiset kiintiöt, ja suurin osa heistä tulee entisen Jugoslavian alueelta, Pakistanista, Vietnamista, Iranista ja Turkista. Lisäksi sallitaan jonkin verran pelivaraa perheiden yhdistämistä varten.