Norja on muodollisesti perustuslaillinen monarkia, jolla on parlamentaarinen, demokraattinen hallintojärjestelmä. Demokraattinen siinä mielessä, että perustuslain mukaan poliittinen valta ja laillisuuskysymykset kuuluvat kansalle, eli kaikilla kansalaisilla on oikeus olla mukana Stortingetissä (Norjan suurkäräjillä) sekä lääninhallituksissa ja kunnanhallituksissa. Parlamentaarinen siinä mielessä, että pääasiallista toimeenpanovaltaa käyttävä hallitus ei voi hallita ilman lainsäädäntövaltaa käyttävän Stortingetin luottamusta. Perustuslaillinen monarkia, sillä perustuslain alkuperäisten artiklojen mukaan hallituksen toimivalta perustuu kuninkaalle uskottuun toimeenpanovaltaan.
Sekä demokraattinen hallintojärjestelmä että monarkia määriteltiin vuonna 1814 laaditussa Norjan perustuslaissa. Parlamentarismin periaate otettiin käyttöön vuonna 1884. Nykyään kuninkaalla on vain vähän todellista poliittista vaikutusvaltaa, mutta hänellä on merkittävä symbolinen tehtävä valtion päämiehenä ja edustusluontoisia tehtäviä Norjan yhteiskunnassa ja teollisuudessa. Monarkialla on myös tärkeä yhdistävä rooli, jonka ilmenee erityisesti kansallisten kriisien aikana. Tämä kävi erityisen selvästi ilmi toisen maailmansodan aikana, jolloin kuningas Haakon VII, joka vuonna 1940 vastusti natsien Norjan miehitystä, pakeni Norjasta Englantiin johtaakseen miehityksen vastaisia toimia Lontoosta käsin.
Valtiovallan käyttö jakautuu muodollisesti kolmelle instituutiolle: Stortingetille (lainsäädäntövalta), hallitukselle (toimeenpanovalta) ja tuomioistuimille (tuomiovalta). Lisäksi julkishallintoa, jonka tehtävänä on huolehtia poliittisten elinten tarpeista, pidetään joskus valtiovallan neljäntenä osana, sillä nykyään se toimii itsenäisesti ja vaikuttaa politiikan muotoiluun. Lisäksi poliittinen valta jakautuu maantieteellisesti valtion, läänien ja kuntien kesken.
Kansalaiset osallistuvat politiikkaan suorien vaalien kautta ja osallistumalla erilaisten järjestöjen toimintaan. Keskiverto norjalainen kuuluu neljään järjestöön, ja noin 70% aikuisväestöstä on mukana ainakin yhden järjestön toiminnassa. Nämä järjestöt pystyvät toiminnallaan vaikuttamaan viranomaisiin sekä virallisten että epävirallisten kontaktien kautta. Pysyvien parlamentaaristen komiteoiden, ministeriöiden ja sidosryhmien läheisten suhteiden ansiosta Norjan politiikka on suuntautunut esimerkiksi teollisuuteen, maatalouteen ja koulutukseen.
Äänestysprosentti on yleensä noin 80%. Miehet saivat yleisen äänioikeuden 1898 ja naiset 1913. Täysi-ikäisiä ovat kaikki 18 vuotta täyttäneet.