Suurlähettilään terveiset - Joulukuu 2009

Viimeisin päivitys: 16.12.2009 // Vuosi 2009 lähestyy loppuaan, ja meillä on takanamme tapahtumarikas syksy täynnä näyttelyitä, seminaareja, luentoja ja kirjamessuja. Vuosi 2010 tuo tullessaan paljon hienoja asioita. Jo tammikuussa on luvassa useampia isoja tapahtumia.

Hyvä lukija,

 

vuosi 2009 lähestyy jo loppuaan, ja meillä on takanamme tapahtumarikas syksy täynnä näyttelyitä, seminaareja, luentoja ja kirjamessuja. Useita norjalaisdelegaatioita on ollut vierailulla Suomessa; heidän joukossaan ulkoministeri Støre, joka alusti syksyn suuressa Pohjola-Norden-seminaarissa 10. lokakuuta.

 

Minulla on tänä syksynä ollut ilo vierailla kahdesti Suomen pohjoisissa osissa sekä Rovaniemellä että Ivalossa. Kuten näette, tapasin Rovaniemellä Joulupukin, joka lupasi onneksi tulla jouluaattona vierailemaan myös Norjan suurlähetystössä Helsingissä. Ivalossa sain nähdä ja kuulla monta hyvää pohjoiset rajat ylittävää suomalais-norjalaisen yhteistyön esimerkkiä sekä kulttuurin, kunnallishallinnon että sosiaalisen kanssakäymisen saralla.

 

Joulukuun puolessa välissä julkistimme uudet lastensivumme, Lasten Norjan, joilta kouluikäiset lapset löytävät tietoa Norjasta. Olemme tehneet yhteistyötä helsinkiläisen Taivallahden peruskoulun, kirkkonummelaisen Papinmäen koulun sekä Helsingin kansainvälisen koulun lasten kanssa. He ovat auttaneet meitä uteliaisuudellaan, tiedoillaan ja hyvillä kysymyksillään. Toivon, että sivut voivat osaltaan auttaa suomalaisia lapsia saamaan vastauksen Norjaa koskeviin kysymyksiin, jotka heitä askarruttavat. Otamme mielellämme vastaan palautetta aiheista tai tiedoista, jotka sivuilta puuttuvat – kehitämme ja laajennamme sivuja tulevina kuukausina.

 

Vuosi 2010 tuo tullessaan paljon hienoja asioita. Jo tammikuussa on luvassa useampia isoja tapahtumia:

 

Norjalainen muotoilu esittäytyy It’s Norwegian -näyttelyssä Galleria Norsussa 14. tammikuuta – 13. helmikuuta. Näyttelyssä 19 norjalaista yritystä ja muotoilijaa esittelee lukuisia erilaisia muotoilutuotteita: lamppuja, astioita, keramiikkaa, huonekaluja, vaatteita, tekstiilejä sekä paljon muuta. Näyttely on toteutettu Innovation Norwayn, Norsk Designrådin sekä suurlähetystön yhteistyönä.

 

Saamme myös ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua tunnetun norjalaisen taiteilijan Olav Christopher Jenssenin uuteen tuotantoon Panorama-näyttelyssä Kiasmassa 22. tammikuuta – 28. maaliskuuta. Näyttely koostuu noin 60 maalauksesta sekä valikoimasta orgaanisia veistoksia. Puolet näyttelyn töistä esitetään ensimmäistä kertaa.

 

Norja matkailukohteena esittäytyy myös ensi vuonna Matka 2010 -messuilla 21.–24. tammikuuta. Kolme pohjoisinta lääniä sekä Hurtigruten ovat paikalla Norjan standilla.

 

Lisätietoja näistä ja muista tulevista tapahtumista päivitetään sivuillemme.

 

Ennen kuin vuoden 2010 tapahtumat pyörähtävät käyntiin, odotamme rauhallisia joulupäiviä. Toivotan kaikille erinomaisen hyvää joulua ja siunattua uutta vuotta.

 

Leidulv Namtvedt

suurlähettiläs


Jaa verkossa   |   print