Liv UllmannLiv Ullmann

Kahden kesken

Liv Ullmann keskustelee Finn Skårderudin kanssa

Liv Ullmanin haastattelu Espoon Kaupunginteatterin syksyn 2016 ohjelmistoesitteessä. Suomennos: Valtteri Kulmala

Kaksinpuhelu on haastavaa. Siinä kaksi puhujaa on yksin keskenään. Mutta teatterissa kahdesta tuleekin kolme. Siis näyttelijäpari lavalla ja yleisö salissa.

Dialogi tulee kreikan kielen sanoista dia ’kautta’ ja logos ’sanat’. Tapaan Liv Ullmannin kirjoittaakseni tämän tekstin merkityksellisistä keskusteluista. Olen mielestäni hyvin valmistautunut. Sitten ollessani autossa matkalla hänen asuntoonsa Oslossa tulen ajatelleeksi, että olen epävarma ruotsin kielen sanasta enskilda. Mitä se oikeastaan tarkoittaa?

Olen ajoissa liikkeellä, jään autoon ja etsin älypuhelimen avulla hyviä käännöksiä. Kuten yleensäkin on kielen laita, löytyy nytkin useita mahdollisuuksia: ruotsin enskild voi elektronisten sanakirjojen mukaan tarkoittaa yksityistä, yksittäistä, yksilöllistä, henkilökohtaista, erillistä, erityistä, eristäytynyttä, yksinäistä, luottamuksellista. Eräässä kohtaa lukee, että enskilda samtal viittaa ripittäytymiseen. Tämä on olennaista. Liikummehan pappilateeman liepeillä. Toisaalla kerrotaan, että sanan enskild vastakohta on julkinen. Luvassa on siis julkisia esityksiä jostakin yksityiseksi koetusta. Sitä vartenhan meillä on teatteri.

Teoksen nimellä Bergman raottaa ovea keskusteluille, jotka käsittävät tunneskaalan koko kirjon: yksin ja ulkopuolisena, yksilöllisesti ja henkilökohtaisesti sekä luottamuksellisesti kahden kesken – ja luottamuksellisesti näyttämön ja salin välillä.

Kieli on työkalu. Sitä voi käyttää eri tavoin, hyvään tai pahaan. Se voi edistää ymmärrystä ja todella luoda pohjaa jollekin uudelle. Tai sitten hämärtää merkityksiä. Se voi kuulostaa oivallukselta, vaikkei olekaan sitä vaan pikemminkin pelkoa kaunopuheisuuteen pukeutuneena. Liv Ullmann ja minä istuudumme. Vastaan myöntävästi tarjoukseen kupista kahvia.

- Mitä käsität ”yksityisillä keskusteluilla”?

- Elän ajassa, jossa kaikesta tulee minulle suurempaa ja tärkeämpää, koska edessäni on niin vähän ja takanani niin paljon. Niinpä se, mikä koskettaa minua keskustelussa, on minulle tärkeämpää kuin koskaan. Hyvässä keskustelussa, jos osapuolet ovat onnekkaita, on molempien mahdollista kuunnella toistaan. Molempien on tunnettava olonsa kuulluksi. Kuunteleminen on tärkeintä. Joten jos etsii oikein hyvää näyttelijää, kannattaa etsiä jotakuta, joka on erinomainen kuuntelija. Se, joka kuuntelee, saa elämältä paljon. Se, joka ei kuuntele, voi usein olla sukkelasanainen, vaikuttava ja kaunopuheinen. Se, joka kuuntelee, ei aina ole kaunopuheinen, mutta antaa tosille mahdollisuuden avautua. Siitä tässä näytelmässä on kyse. Siitäkin tässä näytelmässä on kyse.

- Kysyn myös omasta ammatillisesta kiinnostuksestani. Yksityiselämä on yksi tila yksityisille keskusteluille. Teatterinäyttämö on toinen. Kolmas olisi terapeutin vastaanotto. Psykoterapeuttinen tapaaminen on hyvä esimerkki siitä, että dialogi voi vaikuttaa syvästi ihmiseen. Nämä tapaamiset toimivat, ainakin pääsääntöisesti. Ja tästä tapaamisten toimivuudesta puhutaan mielestäni liian vähän. Jotkut paranevat oikeasti kuolettavista tuskista keskustelun ja yhdessäolon kautta.

¬ Minkä sanoisit tepsivän niissä keskusteluissa?

- Sen, että olen kiinnostunut toisten elämistä. Ja että aidosti tarkoitan sitä ja näytän sen niin, että toinen huomaa, että tosiaankin haluan ymmärtää. Teeskennellyn kiinnostuksen kyllä huomaa. Erityisesti mikäli toinen kantaa henkilökohtaisena taakkanaan suurta häpeän ja epäluottamuksen painolastia. Voi olla hyödyllistä ajatella asiaa musiikin kautta: siinä on kyse siitä, että yrittää löytää yhteisen soinnun, siis löytää toisen sieltä, missä hän on.

- Mutta keskustelut voivat olla myös vaarallisia. On pelottavaa elää lähellä ihmistä, jos enimmäkseen kohtaa vain tämän poispäin kääntyneen selän. Keskustelut saattavat myös aiheuttaa eristyneisyyden, yksinäisyyden tunteen. Pohdin paljon sitä, mitä meidän ihmisten välillä tapahtuu. Se on melkeinpä ainoa asia, jolla on merkitystä. Miksi yksin on niin rauhaton olla? Mikset ole se, joksi sinua luulin?

 - Pari sanaa vielä vilpittömästä kiinnostuksesta. Kaikkihan eivät kykene tällaisiin luottamuksellisiin, yksityisiin tapaamisiin.

- Niin, jotkut eivät pysty niihin.

- Norjalaismedioissa on viime kuukausina puhuttu ja kirjoitettu paljon yksinäisyydestä. Se koetaan usein pahimmin, kun ollaan yhdessä muiden kanssa. Kun ei pysty tuntemaan itseään tunnetuksi, kokemaan itseään koetuksi.

- Ja jotkut ovat täynnä itseään. He haluavat vakuuttaa. ”Tämä sun täytyy ymmärtää.” Ovatpa jotkut liikkeellä valheidenkin kanssa. Nämä henkilöt liioittelevat vakuuttaakseen puhuvansa totta. Tai sitten joku tuntee tarvetta pitää puoliaan. Itsekin tunnen moneen otteeseen tarvetta puolustella itseäni ja silloin en ole erityisen hyvä kuuntelemaan. Toivon muiden ymmärtävän, että se on puolustelua, joka ehkä auttaa minua. Mutta silloin voin myös saada päähäni sanoa, etten tahdokaan puhua asiasta.

- Haastavat keskustelut voivat myös turmeltua väärinkäsitysten takia. Mitä turvallisempaa, sitä vähemmän väärinkäsityksiä. Kun tuntee itsensä tunnetasolla turvattomaksi, voi nopeasti tulkita väärin. Työssäni ammattilaisena keskustelukumppanina pyrin kitkemään väärinkäsitykset. Itsestään voi nopeasti antaa huonon kuvan. Käykö sinullekin niin?    

- Kyllä, tunnistan itseni tuosta. Toinen voi kysyä, haluaisinko syödä jotain, kun itse kuulen, etten tule saamaan lainkaan ruokaa. Me tulkitsemme väärin. Minä tulkitsen väärin. Väärinkäsityksiä on kaikkialla. Nyt sillä ei enää ole niin väliä, kun en ole rakentamassa elinikäistä uraa. Minussa on varmasti paljolti vikoja. En usko luottavani tarpeeksi ihmisiin. Miksi sitä sanotaankaan...? 

- …luulen, että kutsuisin sitä epäluuloksi.

- En kylläkään tulkitse väärin sinun takiasi, vaan omien kokemusteni takia. Olen epäluuloinen. Mutta sehän on tietysti minun omalla vastuullani.

Toisaalta on hienoa katsoa menneeseen itseensä, nähdä selvemmin, etteivät asiat olleetkaan niin hullusti, kuin silloin ajattelin. Eihän minulla ollutkaan suurta syytä epäilykseen. 
 
Juomme kahvia, juttelemme keskenämme ja puhelimen nauhuri vangitsee sanat. Liv Ullmann laskee katseensa puhelimeen huolestuneen oloisena. Hän kutsuu sitä ”tuoksi kapineeksi”, tuoksi niin sanottujen sosiaalisten medioiden edustajaksi, ja ilmaiseen olevansa huolissaan siitä, ettei teknologia olekaan kovin sosiaalista. Se voi koetella keskustelujen laatua.  

 - Noista olen koittanut pysyä erossa. Nuoret saavat niin paljon, mutta kyllä he myös menettävät paljon. Tuo kapinehan voi ihmisten ollessa tekemisissä toistensa kanssa poistaa osan vuorovaikutuksesta, yhdessäolosta – keskustelusta.

 - Niin no, siitä tiedetään nykyään jo jonkin verran, mitä voidaan voittaa ja mitä hävitä. Teknologian mukana tulee paljon informaatiota, mutta ehkä vähemmän kosketusta muihin. Pikemminkin se luo harhakuvan yhteydestä muihin. Eräs amerikkalainen tutkija nimeltä Sherry Turkle kutsuu tätä ”yksin yhdessäoloksi”. Mitä tulee kokemukseen yhteydestä toiseen, ei monikaan asia voita keskustelua kasvotusten. 

 - Yksin yhdessä, kerrassaan mainiosti sanottu. Voisinpa itsekin joskus ilmaista asiat noin yksinkertaisesti, varsinkin näyttelijöiden kanssa.

- Keskustelitko paljon Ingmar Bergmanin kanssa työstäessäsi alkuperäistä elokuvaversiota?

- Voi kyllä! Hän pyysi minua työstämään edelleen materiaalia äidin uskottomuudesta. Hän oli niihin aikoihin terve, muttei silti halunnut tehdä sitä itse. Luulen hänen luottaneen siihen, että ymmärsin, mitä hän halusi sanoa. Uskoisin hänen ajatelleen, että olin hänelle hyvä kuuntelija. Niin pääsin luomaan yhteyden, josta hän ei itse halunnut vastata.

On ollut äärimmäisen mielenkiintoista työstää tätä. Äiti, joka käsikirjoituksessa on nimeltään Anna, mutta jonka nimi tosiasiassa oli Karin, valehteli vapaudettomuudessaan. Hän ei jaksanut elämää ilman vapautta ja valehteli suojellakseen salaisuuksiaan. Karinin kuoltua tämän tytär löysi hänen päiväkirjansa. Karin vuodatti suuren osan elämästään tähän elämänkirjaan, ja siitä käy ilmi hänen valehdelleen myös päiväkirjalleen. Kyse on todellakin yksityisistä keskusteluista...

-…ja nyt varmaankin merkityksessä ’yksinäiset keskustelut’.

- Olen itsekin valehdellut tällä tavalla. Sellaisina hetkinä elämässäni, joissa olen tuntenut itseni yksinäiseksi ja epävarmaksi, olen saattanut merkitä almanakkaan, että tänään menen illallisille. Sen varalta että joku näkisi. Vaikka näin ei olisikaan. Kirjoitin, niin kuin olisin toivonut asioiden olevan, ja jotta joku yksinkertaisesti ymmärtäisi minun olevan olemassa.

- Arvostan sitä, että haluat jakaa tämän. Toivon vain osaavani esittää kaiken yhtä hyvin tästä keskustelusta kirjoittaessani.

Eniten kyselevän roolissa johdattelen keskustelun vielä viimeistelemättömään näytelmäkäsikirjoitukseen, jonka olen saanut lukea ja jonka Liv Ullmann on saanut tehtäväkseen ohjata.

- Yksityiset keskustelut on näytelmänä rakennettu nimensä veroisesti yksityisiksi keskusteluiksi kahden henkilön välille. Näyttämöllä ei missään vaiheessa liene kolmea henkilöä paikalla.

- Elokuvalla ja teatterilla on omat tehokeinonsa. Elokuvassa voidaan mennä lähelle. Lähikuvien kautta voidaan näyttää peitetty raivo. Voidaan luoda etäisyyttä ja näyttää kahden henkilön välinen tyhjiö ja käyttää luontoa. Teatterissa voidaan vain katsoa näyttelijöitä. Ja silloin sanoista tulee – onnellisina hetkinä – äärimmäisen tärkeitä.

Eikä kyse ole vain keskusteluista kahden henkilön välillä, sanoo Liv Ullmann, vaan myös näyttämön ja salin välillä. Joissakin välikohtauksissa, muutamassa monologissa, hahmot uskoutuvat yleisölle. Annan äiti kysyy, miksi tytär toimi kuten toimi. Se on kuin eräänlainen anteeksipyynnön muoto. Annan uskottomuudesta suuresti kärsinyt aviomies Henrik näyttää monologissaan – keskustelussaan yleisön kanssa – miten hän vuosien mittaan on käynyt läpi surun ja vihan, mutta myös miten hän vähitellen kykenee ymmärtämään Annaa ja tämän kärsimyksiä. Ja ystävätär Märta kysyy, josko hänen ei olisikaan pitänyt antaa tilanteen kehittyä niin, että uskottomuus sai tilaisuuden.

- Olen katsonut uudelleen joitakin aiempia elokuviasi kuten Neiti Julien vuodelta 2014. Tämän jälleenkatselun aikana mieleeni tuli, että näytät olevan aivan erityisen kiinnostunut juuri kahdenkeskisistä tapaamisista, dialogeista. 

- Aivan. Niin myös silloin kun kuvasimme Kristiina Lauritsantyttären. Siinä on tapaamisia Kristiinan ja Erlendin välillä, äidin ja isän välillä – ja niin edelleen.

- Neiti Juliessa luot aikaan todella dramaattisia keskusteluja. Siinä on kaksinlaulua ja kaksintaisteluja. Ja aivan kuin neiti Juliella itsellään olisi kuolema keskustelukumppanina.

- Eivätkö kaikkein parhaimmat keskustelut – ne tärkeimmät – kehkeydy juuri siten?

* * *

Liv Ullmannin ohjaama Fortrolige samtaler nähdään Espoon kaupunginteatterin lavalla 27.-29. lokakuuta 2016. Lue lisää Espoon kaupunginteatterin verkkosivustolta.


Bookmark and Share