Uusi organisaatio muodostettiin Pohjoismaiden Suomen instituutista (Nifin) ja aikaisemmasta Pohjoismaisesta kulttuuripisteestä. Molempien instituuttien toiminta jatkuu entisen lailla.
Uuden organisaation päätehtävä on lisätä kiinnostusta Pohjolaan ja pohjoismaiseen yhteistyöhön Suomessa sekä hallinnoida kahta pohjoismaista kulttuurin tukiohjelmaa: Kulttuuri- ja taideohjelmaa sekä Pohjoismaiden ja Baltian maiden kulttuurialan liikkuvuusohjelmaa. Organisaatio on samalla linkki pohjoismaisen kulttuuriyhteistyön ja sitä koskevan informaation välillä koko Pohjolassa.
Yhdistyminen on toteutettu niin, että aikaisempi Pohjoismainen kulttuuripiste on lakkautettu ja siirretty Nifinin alaisuuteen, ja Nifin taas on vaihtanut nimensä Pohjoismaiseksi kulttuuripisteeksi. Nifinin johtaja Gun Oker-Blom jatkaa Pohjoismaisen kulttuuripisteen johtajana. Pohjoismaisen kulttuuripisteen toimistot sijaitsevat Helsingin keskustassa ja Suomenlinnassa, Helsingin ulkopuolella.
- Olemme vahva ja innovatiivinen kulttuuritoimija niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa lähialueet toimintakenttänämme. Yhdistyminen saa aikaan myös koko joukon positiivisia synergiaetuja, Oker-Blom sanoo.
Pohjoismaisessa kulttuuripisteessä 13 kokoaikaista työntekijää ja se hallinnoi noin 5 milj. euroa. Organisaatio on Pohjoismaiden ministerineuvoston, Pohjoismaiden hallitusten virallisen yhteistyöelimen alainen.