Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoa 2012 tavoittelevat Norjasta ja saamen kielialueelta alla olevat teokset. Kirjallisuuspalkinnon saaja julkistetaan palkintolautakunnan kokouksessa, joka pidetään Reykjavikissa, ja palkinto jaetaan torstaina 22.3.2012.
Øyvind Rimbereid. Kuva: Nikita Solenov Øyvind Rimbereid: Jimmen (Norja)
Runo, Gyldendal Norsk Forlag, 2011
Øyvind Rimbereid on syntynyt 1966 Stavangerissa ja debytoi vuonna 1993. Hän on tunnettu parhaiten runokokoelmistaan Solaris korrigert (2004) ja Herbarium (2008). Jälkimmäinen asetettiin ehdolle Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi ja Solaris korrigert on mitä suurimmissa määrin yksi kielellisesti kreatiivisimmista Norjassa viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana ilmestyneistä teoksista.
Rimbereidin uusin julkaisu, Jimmen, on pitkä eeppinen runo, jossa kertojaperspektiivi vaihtelee vanhan työratsun sekä hevosen isännän välillä. Ratsu puhuu vanhanaikaista Edda-runouden ja kansanlaulujen kaltaista norjaa, ja isäntä sen sijaan puhuu Stavangerin murretta. Tapahtumat sijoittuvat 1970-luvun alkupuolelle öljykauden Stavangeriin.
Merethe Lindstrøm . Kuva: norden.org Merethe Lindstrøm: Dager i stillhetens historie (Norja)
Romaani, Aschehoug forlag, 2011
Merethe Lindstrøm (s. 1963) on julkaissut kuusi novellikokoelmaa, ja Dager i stillhetens historie on hänen seitsemäs romaaninsa. Lindstrøm on saanut useita palkintoja, mm. Tanums kvinnestipendin ja Dobloug-palkinnon. Hän oli myös ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi vuonna 2008 novellikokoelmallaan Gjestene.
Dager i stillhetens historie on rauhallinen tarina ikääntyvästä pariskunnasta, Evasta ja Simonista. Simonilla on alkava dementia. Pariskunta ei ole koskaan puhunut paljoa, mutta nyt Simon on lopettanut lähes kokonaan puhumasta. He tuskin puhuvat edes täysin arkipäiväisistä asioista, ja menneisyys puolestaan on suljettu ja lukittu. Kumpikaan ei ole kertonut kenellekään kolmesta tyttärestä Simonin menneisyydessä.
Rawdna Carita Eira. Kuva: Marit Anna Rawdna Carita Eira: ruohta muzetbeallji ruohta (løp svartøre løp) (Saamelainen kielialue)
Runokokoelma, Gyldendal Norsk Forlag, 2011
Rawdna Carita Eira on syntynyt vuonna 1970 ja kasvanut Brønnøysundissa, mutta asuu nykyään Kautokeinossa. Hän on kouluttautunut lehtoriksi ja työskennellyt mm. poromiehenä, opettajana ja näytelmäkirjailijana saamelaisessa kansallisteatterissa, Beaivvášissa. Sen lisäksi Eira on aikaisemmin kirjoittanut myös laululyriikoita, mm. Mari Boinelle. ruohta muzetbeallji ruohta / løp svartøre løp on hänen esikoiskirjansa.
Kirja on vaellus nykypäivän Lapissa yhdessä turvallisen ja hiljaisen tiennäyttäjän kanssa. Kieli on täynnä metaforia, jotka yksinkertaisuudestaankin huolimatta antavat teokselle laajuutta ja syvyyttä. Tarina kuljettaa läpi sielullisen luonnon, jossa hänen rakas Svartöra-poronsa on aina lähellä.