StortingetStortinget

Valtion eläkerahaston investointistrategian jatkokehittäminen

Norjan hallitus esitteli 30.3.2012 eduskunnalle raportin liittyen Valtion eläkerahaston hallintoon vuonna 2011. – Viime vuoden linjausten mukaisesti tarkistamme nyt investointistrategiaa useilla tärkeillä alueilla niin, että investointeja voidaan hajauttaa entisestään, sanoo Norjan valtiovarainministeri Sigbjørn Johnsen.

Investointien jakautuminen maantieteellisesti laajemmalle alueelle

Yli puolet rahaston varoista on tähän asti sijoitettu Eurooppaan. Investointien keskittämisen tavoitteena on ollut vähentää valuuttakurssiriskiä. Uudelleenarvioituna viime vuoden raportti (raportti nro 15, 2010-2011) rahastosta osoittaa, että valuuttakurssiriski on pienempi kuin aikaisemmin on luultu. Tämän vuoksi on ilmoitettu, että Euroopan investointien osuutta pitäisi vähentää ajan mittaan, jotta rahaston maantieteellinen jakauma ulottuisi yhä laajemmalle alueelle. Nämä muutokset ovat nyt käynnistyneet.

Raportissa julkistetaan suunnitelma, jossa Euroopan osuus vähennetään lähes 40 prosenttiin. Rahasto haluaa yhä jatkaa suuria investointeja Euroopassa. Osuus pysyy yhä suurempana kuin monien muiden kansainvälisten investoijien osuudet.

– Investointien osuus Euroopassa vähentyy asteittain ajan kanssa. Samalla rahasto kasvaa niin, että sen investoinnit Norjan kruunuissa mitattuna kasvavat pitkällä aikavälillä. Rahasto on edelleen merkittävä investoija Euroopassa, sanoo valtionvarainministeri Sigbjørn Johnsen.

Lue lisää www.regjeringen.no.


Jaa verkossa   |   print