Yhteistyössä arktisiin haasteisiin

Viimeisin päivitys: 29.4.2010 // Lisääntyneen toiminnan ja selvittämättömien valtionrajojen on sanottu voivan lisätä jännitteitä pohjoisilla alueilla. Alueen kehitys viittaa kuitenkin päinvastaiseen

Maaliskuussa 2010 viiden arktisen rantavaltion, Norjan, Venäjän, Kanadan, Yhdysvaltain ja Tanskan, ministerit tapasivat Ottawassa ja keskustelivat siitä, miten arktisten alueiden lisääntyneeseen toimintaan liittyvät yhteiset haasteet voidaan ratkaista. Huomattavaa on, miten yksimielisiä arktiset rantavaltiot ovat.

Uusia mahdollisuuksia – uusia haasteita

Muutokset ilmastossa ja jään vetäytyminen voivat tarjota uusia mahdollisuuksia pohjoisilla alueilla. Kalakannat saattavat siirtyä pohjoisemmaksi, ja meriväylät ja öljyesiintymät voivat tulevaisuudessa olla helpommin saavutettavissa.

Ihmisten lisääntyneen toiminnan vanavedessä seuraa muutamia haasteita. Ankara ja haavoittuvainen ilmasto asettaa suuria vaatimuksia öljyntorjunnalle sekä pelastus- ja valmiustoiminnalle. Suuri öljypäästö tai matkustajalaivojen onnettomuudet voivat vaatia enemmän resursseja kuin yksittäisillä mailla itsellään on. Alueella, jota leimaavat pitkät välimatkat ja hajanaiset pelastusresurssit, on yhteistyö yli valtionrajojen välttämätöntä.

Norjalais-venäläinen etsintä- ja pelastusharjoitus Barentsinmerellä syyskuussa 2009. 
Kuva: Harald Hermansen Eie / Ulkoasiainministeriö.Norjalais-venäläinen etsintä- ja pelastusharjoitus Barentsinmerellä syyskuussa 2009. Kuva: Harald Hermansen Eie / Ulkoasiainministeriö
Yhteistyöratkaisuja

Viisi arktista rantavaltiota jakavat näkemyksen yhteistyöstä. Ottawan-kokouksen osallistujat ovat yhtä mieltä etsintä- ja pelastustyössä tehtävän yhteistyön vahvistamisen tarpeesta ja jakavat käsityksen siitä, että Arktisella neuvostolla, jonka jäseniä rantavaltiot ovat, on tärkeä rooli yhteistyön edistämisessä. Vuonna 2011 neuvoston tavoitteena on solmia juridisesti sitova yhteistyösopimus etsintä- ja pelastustyöstä pohjoisilla alueilla.

Norja koordinoi Arktisessa neuvostossa kansainväliselle merenkulkujärjestö IMO:lle tehtyä aloitetta pakottavien standardien voimaansaattamiseksi aluksille, jotka purjehtivat arktisilla alueilla. Barentsinmerellä Norja, Ruotsi, Suomi ja Venäjä ovat tehneet vuosikausia yhteistyötä etsintä- ja pelastus- sekä öljyntorjuntatyössä, ja norjalaishelikopterit ovat pelastaneet merenkulkijoita Venäjän aluevesillä.

Yhteisymmärrys pelisäännöistä

Kovin todennäköistä ei ole, että selvittämättömät rajat ja laajat resurssit lisäisivät jännitteitä pohjoisilla alueilla. Suurin osa arktisten alueiden tunnetuista öljy- ja kaasuesiintymistä sijaitsee kiistattomilla alueilla, ja US Geological Surveys’n mukaan myös suurin osa vielä löytämättömistä esiintymistä on näillä alueilla.
 
Arktiset rantavaltiot ovat ehkä eri mieltä siitä, mihin yksittäiset rajat tulee vetää, mutta ne ovat yhtä mieltä siitä miten. Kansainvälinen sääntely kuten kansainvälinen merioikeus ja maiden väliset neuvottelut ovat hyväksyttyjä ratkaisuja. Mannerjalustan laajuuden dokumentointi annetaan YK:n arvioitavaksi ja suosituksen antamista varten, ja kiisteltyjä alueita käsitellään kahdenvälisissä neuvotteluissa.

Yhteinen hallinnointi ja kehittäminen

Arktiset rantavaltiot tekevät nykyisin myös yhteistyötä pohjoisten resurssien hallinnoimisessa. Kehitys Barentsinmerellä on tästä hyvä esimerkki: Norja ja Venäjä tekevät hyvää yhteistyötä maailman merkittävimmän turskakannan hallinnoimisessa. Myös kaasuresursseja kehitetään Barentsinmerellä yhteistyössä. Norjalainen Statoil ja venäläinen Gazprom tekevät yhteistyötä mittavan ja teknisesti vaativan kaasukenttä Stokmanin rakentamisessa.


Jaa verkossa   |   print