Kuva: Emile Holba.Kuva: Emile Holba

Kun jää muuttuu musiikiksi

Viimeisin päivitys: 6.8.2010 // Geilon jäämusiikkifestivaaleilla kuu päättää aikataulusta, sää musiikista ja luonnon omia materiaaleja käytetään innovatiivisesti.

Joka vuosi tunnetut kansainväliset esiintyjät ja taiteilijat tulevat Geilossa järjestettäville Ice Music -festivaaleille.

Jääkuutioista muusikiksi

Festivaaleilla muusikot soittavat jäästä tehdyillä soittimilla. Vedestä on nostettu suuria jääkuutioita, jotka ovat vaikuttavalla tavalla muuttuneet harpuiksi, rummuiksi, torviksi ja kitaroiksi. Joitain soittimistaa tarvitsee työstää viikon verran, ennen kuin niistä lähtee ääntä.

Ainutkertaisia ääniä

Etukäteen on mahdotonta tietää, miltä musiikki festivaaleilla kuulostaa, sillä talviolosuhteet ratkaisevat jään laadun, ja soitinten ääni muuttuu lämpötilan

mukaan. Jännitys on siten huipussaan aina alkuvalmisteluista konsertin päättymiseen saakka, eikä yleisö koskaan koe tismalleen samoja ääniä uudelleen.

 

Täyden kuun johtamana

Myös jäämusiikkifestivaalien ajankohdan ratkaisee luonto. Festivaali järjestetään aina vuoden ensimmäisen täysikuun aikaan. Kuu on erityisen vaikuttava tähän aikaan vuodesta, koska se on radallaan lähimpänä maata –  50 000 km lähempänä verrattuna kiertoradan kauimmaiseen pisteeseen. Kun sää on kirkas, ei liene tunnelmallisempaa valaisijaa kuin kuu.

Isungsetin talvilauluja

Terje Isungset, on syntynyt Geilossa ja on yksi jääfestivaalien järjestäjistä.

Taiteilijana ja esiintyjänä hän on yli 20 vuoden ajan jakanut ainutlaatuisia musiikkikokemuksia lyömäsoittimillaan. Tämänvuotisilla festivaaleilla hän lanseerasi uuden Winter Songs -levynsä, joka on hänen kuudes jääsoittimiin pohjaava musiikkiteoksensa.

 

Jäätaiteilija Covitz

Bill Covitz Yhdysvaltain Connecticutista on ammatiltaan jäätaiteilija. Hän on on tullut Geiloon rakentamaan ja soittamaan kaksimetristä jääharppua. Hän on vastannut myös festivaalinäyttämön muotoilusta ja lavastuksesta. Covitz on ollut tärkeä voimavara festivaaleille alusta saadda ja hän on aikaisemmin tehnyt jäästä muun muassa marimban, kitaran ja norjalaisen hardanger-viulun.

Takaisin luonnon kiertokulkuun

Vettä luonnollisempaa rakennusmateriaalia ei olekaan. Yksi festivaalin tärkeimpiä periaatteita on, että mahdollisimman suuri osa käytetystä materiaalista palautetaan luontoon. Lumi ja jää ovat vain lainassa, ja kun muusikot ovat ilahduttaneet yleisöä konserteilla, palautetaan soittimet takaisin luonnon kiertokulkuun. Näin saamme taas seuraavana vuonna kuulla uusien soittimien uusia säveliä.

 

Tekstin kuvat on ottanut valokuvaaja Emile Holba (www.emileholba.co.uk).


Lähde: Norjan ulkoasiainministeriö   |   Jaa verkossa   |   print