Perustutkimus

Kuva: NTNU Info/G.K.
NTNU Info/G.K. 

Perustutkimus on tärkeää kaikilla yhteiskunnan aloilla ja elintärkeää korkea-asteen koulutuksessa ja tutkijoiden rekrytoinnissa. Norjassa perustutkimus on myös luonut perustan vaurauden muodostumiselle muun muassa öljy-, kaasu-, alumiini- ja vesiviljelyteollisuudessa.

Norja käyttää noin 18 prosenttia kaikista tutkimus- ja kehitystoiminnan operationaalisista menoista perustutkimukseen. Määrä ei ole kansainvälisesti katsottuna erityisen suuri, mutta asia voidaan selittää sillä, että Norjan liiketoimintasektorilla on vain muutamia  yrityksiä, jotka ovat niin suuria, että niillä on riittävästi resursseja oman perustutkimuksen suorittamiseen. Vain alle 7 prosenttia Norjan perustutkimuksesta tapahtuu yksityisellä sektorilla, kun taas lähes kolme neljännestä toteutetaan yliopistoissa ja korkeakouluissa.

Yksi Norjan tutkimuspolitiikan päätavoitteista on pitkän tähtäimen perustutkimuksen vahvistaminen edelleen kaikilla tieteenaloilla yliopistoissa, korkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa. Nämä instituutiot muodostavat Norjan tutkimusjärjestelmän kulmakiven, sillä ne järjestävät tutkimukseen pohjautuvaa opetusta, palkkaavat uusia tutkijoita sekä tuottavat ja jakavat uutta tietoa yhteiskunnan ja teollisuuden käyttöön. Näiden laitosten kehittäminen ja ylläpito kuuluvat hallituksen pääasiallisiin tehtäviin.

• Korkea-asteen oppilaitoksille myönnetään lisää resursseja ja ennakoivaa tutkimusrahoitusta. Uudet ja tuloksiin perustuvat rahoitusmuodot otettiin käyttöön vuonna 2002.
• Norjan tutkimusneuvoston myöntämiä tukia pitkän tähtäimen perustutkimukselle lisätään.
• Laitosten tieteellistä laitteistoa päivitetään ja täydennetään.
• Palkataan lisää tutkijoita.
• Lisätään sukupuolten välisen tasa-arvon saavuttamiseen tähtääviä toimia tutkimussektorilla.
• Kiinnitetään erityistä huomiota naisten rekrytointiin matematiikan ja luonnontieteiden aloille sekä johtaviin tieteellisiin virkoihin.


 


Lähde: Teksti: Norjan koulutus- ja tutkimusministeriö   |   Jaa verkossa   |   print